Monitasoisen koulutusjohtamisen teoreettisia haasteita.

Monitasoisen koulutusjohtamisen teoreettisia haasteita.

Koulutusjohtamisen tutkijoille ja toimijoille on luonnollista hahmottaa koulutusjohtaminen monella eri tasolla vaikuttavien toimijoiden yhteistoiminnan muodostamana ilmiönä. Opettajat johtavat oppilaita, ja rehtorit johtavat opettajia. Kunnan päättäjät ja virkamiehet johtavat rehtoreita, ja kuntatasoa puolestaan johtaa valtiollisen tason eri toimijat. Ylikansalliset toimijat kuten OECD, EU tai IEA puolestaan vaikuttavat toiminnallaan kansallisvaltioihin. Tämän monitasoisen hierarkian lisäksi yhteiskunnan erilaiset toimijat kuten vanhemmat ja vanhempainjärjestöt, kansalaisjärjestöt, työ- ja elinkeinoelämän järjestöt jne. pyrkivät vaikuttamaan koulutusjärjestelmään suoraan eri tasoilla. Koulutusjohtaminen on samanaikaisesti hierarkia ja verkosto. Hierarkian eri tasoilla olevat toimijat muodostavat alati muuttuvia verkostoja toisiinsa, sekä hierarkian ulkopuolisiin toimijoihin. Osa tästä koulutusjohtamisesta on luonteeltaan pedagogista, jolloin tietyn toimijan tavoitteena on suoraan tai välillisesti vaikutta toisen toimijan ymmärrykseen itsestään, maailmasta ja näiden välisistä suhteista. 

Eräs tutkimukselle keskeinen kysymys on kuinka tätä monitasoista ja -ulotteista ilmiötä voisi lähestyä nimenomaan kokonaisena ilmiönä yhtenäisen teoreettisen viitekehyksen avulla. Usein ilmiön eri osa-alueita lähestytään eri teoreettisista viitekehyksistä lähtien, esim. policy-tutkimus katsoo makrotason suhteita, johtamisen tutkimus keskittyy meso-tasoon ja mikrotason opettaja-oppilas suhdetta lähestytään esim. didaktiikan avulla. Eri viitekehykset tarjoavat vivahteikkaan ja yksityiskohtaisen kielen kyseisen ilmiön pohtimiseen ja tuottavat arvokasta tietoa. Ongelmana kuitenkin voi olla, että viitekehysten keskittyessä koulutusjohtamisen osa-ilmiöihin kokonaisilmiö uhkaa kadota. Toinen vaihtoehto on katsoa koulutusjohtamista kokonaisuutena käyttäen yleisluonteisia teorioita kuten Actor Network Teoriaa (ANT) tai diskursiivista institutionalismia.  Etuna on, että kokonaisuus säilyy, mutta haittana, että yleisluonteisista viitekehyksistä puuttuu käsitteet ja kieli pohtia tutkittavaa ilmiöstä monivivahteikkaasti. Kokonaisuus säilyy mutta yksityiskohdat uhkaavat kadota.

Åbo Akademin Kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa on viime vuosien aikana pohdittu lähestymistapaa, jonka avulla voisi lähestyä kaikilla koulutusjohtamisen eri tasoilla verkostoissa vaikuttavien toimijoiden välisiä pedagogisia vuorovaikutussuhteita käyttäen yhtenäistä teoreettista viitekehystä. Parhaillaan kolmessa eri kirjahankkeessa kansallisin ja kansainvälisin voimin pohditaan ja havainnollistetaan kuinka alun perin Dietrich Bennerin kehittämä affirmoimaton pedagogiikka (non-affirmative theory of education, NAT) tarjoaa teoreettisen viitekehyksen, jonka avulla monitasoisen verkoston sisällä tapahtuvia pedagogisia vuorovaikutussuhteita pystytään pohtimaan pedagogisen johtamisen ilmiöinä. Teoria tarjoaa mahdollisuudet lähestyä ilmiötä kokonaisuutena, yhtenäistä viitekehystä käyttäen, tarjoten samanaikaisesti vivahteikkaan ja yksityiskohtaisen kielen tutkittavan ilmiön, eli pedagogisen vuorovaikutuksen, pohtimiseen. Kirjahankkeiden odotetaan valmistuvan vuosien 2021-23 aikana.

Tässä blogikirjoituksessa en kuitenkaan ryhdy syvällisemmin pohtimaan koulutusjohtamisen pedagogisia ulottuvuuksissa NAT:in avulla. Tätä joudut odottamaan kirjahankkeiden valmistumiseen. Sillä aikaa voit käydä osoitteessa http://blogs2.abo.fi/nat-book/ tutustumassa osaan kirjahankkeista.

Janne Elo

Pedagogisen johtamisen yliopisto opettaja

Kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunta

Åbo Akademi

Koulut vahvasti mukaan paikallisiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöverkostoihin

Kokonaisvaltainen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää kaikkien toimialojen ja sidosryhmien välistä yhteistyötä ja osallisuutta. Toimivan yhteistyön saavuttamiseksi koulun, muiden toimialojen ja sidosryhmien välillä tarvitaan yhteisen toiminnan uudelleen tarkastelua.

Tämän päivän kuntatoiminnassa peräänkuulutetaan yhteistyötä. Yhteistyö perustuu ajatukseen yksittäisten toimialojen kykenemättömyydestä ratkaista ongelmia yksin sekä siihen, kuinka yhä kompleksisemmaksi käyvät ongelmat edellyttävät laaja-alaista tarkastelua ja monipuolista asiantuntijuutta. Tästä näkökulmasta kouluilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa yhdessä muiden toimialojen ja sidosryhmien kanssa, jotta sosiaaliset ongelmat kuten lasten ja nuorten syrjäytyminen eivät lisääntyisi. Kouluissa voidaan esimerkiksi tukea lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja ja ehkäistä kiusaamista. Koulut yksinään eivät kuitenkaan voi vastata kaikesta tästä, vaan tarvitaan yhteisvastuuta.

Aiemmat tutkimukset ovat tarkastelleet kunnallista hyvinvoinnin edistämistyön tilaa. Keskeisenä haasteena on nähty, että kuntien eri toimialat työskentelevät liian usein irrallaan toisista toimialoista ja toimijoista (Syväjärvi & Leinonen 2020). Koulun näkökulmasta tämä voi merkitä sitä, että koulut jäävät ulkopuolelle niiltä areenoilta, joilla lasten ja nuorten hyvinvoinnista keskustellaan ja tehdään päätöksiä. Siilomaisesta toimintatavasta tulisi päästää irti kohti eri toimialojen ja toimijoiden samansuuntaista yhteistyötä, jossa keskiössä on lapsen, nuoren ja koko lapsiperheen hyvinvointi. Tämä edellyttää yhteistyön vahvistamista.

Lapin yliopiston koordinoimassa monitieteisessä ArkTORI – Arktinen kehittyvä rehtori hankkeessa yhtenä tavoitteena on selvittää koulujen roolia monialaisessa kunnallisessa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistyössä. Hankkeessa on valmistunut alustavia tutkimustuloksia perustuen Lapin alueen rehtoreille suunnattuihin kyselyyn ja haastatteluihin sekä kuntien laajoihin hyvinvointikertomuksiin ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin pohjautuvaan dokumenttianalyysiin. Alustavien tutkimustulosten mukaan kouluilla on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet osallistua kunnallisille yhteistyön areenoille ja tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Haasteiden näkökulmasta keskeistä on pohtia, milloin ja miten näille areenoille osallistutaan. Onko yhteistyö painottunut ennemmin akuuttien ongelmien selvittämiseen haasteiden jo eskaloiduttua vai onko yhteistyö luonteeltaan pitkäjänteistä ja proaktiivista? Vaikuttaisi siltä, että painotusta tulisi vielä siirtää lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteita ennakoivaan suuntaan ja tähän työhön painottuvien verkostojen vahvistamiseen.

Yhteistyö eri toimialojen välillä näyttää vielä olevan paikoin aluillaan. Aineiston perusteella rehtorit näkevät, että yhteistyö koulun ja muiden kunnan toimialojen välillä tarvitsee kehittyneempiä yhteistyön käytäntöjä, yhteistyön tavoitteiden vahvistamista sekä vahvempaa sitoutumista. Yhdenvertaisen osallisuuden varmistamiseksi koulujen tulisi voida eri tavoin osallistaa lapsia, nuoria ja perheitä hyvinvoinnin edistämistyöhön.

Kunnilla riittää vielä tehtävää yhteistyön vahvistamisessa eri toimialojen välillä. Myönteiseltä näyttää koulujen mahdollisuudet osallistua hyvinvointia ja terveyttä edistävään yhteistyöhön. Eri toimijoiden välisen ja laaja-alaisen yhteistyön tärkeyttä tulisi kuitenkin vielä kirkastaa. Tarvitsemme laajempaa ymmärrystä siitä, mitkä kaikki teot vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin. Jotta lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan edistää yhdessä, tarvitaan yhteistyömyönteisiä toimintatapoja sekä yhteistyöhön kannustavaa johtajuutta.

Lähteet:

Syväjärvi, A. & Leinonen, J. (2020). Strategiatyöllä hyvinvointia? Strategiakäytäntöjen kehittyneisyys kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hallinnon Tutkimus 39 (1), 52-66.

Kirjoittajat ovat ArkTORI-hankkeen henkilöstöä

Henna Nurmi, tutkija, Lapin yliopisto

Jaana Leinonen, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto

Saana Korva, projektipäällikkö, Lapin yliopisto

Koulutuksen arviointi on muutakin kuin PISA pistemäärä

Eri maiden opetuksesta vastaavat ministeriöt julkaisevat tämän tästä koulutukseen liittyviä arviointeja ja hienovirittävät koulutusjärjestelmiään näiden pohjalta. Ylikansalliset toimijat, kuten OECD ja IEA, kehittävät uusia kansainvälisiä mittareita arviointiin jo olemassa olevien rinnalle, sekä tuottavat tuloksistaan laajoja raportteja. Myös kansalliset arviointiyksiköt toimivat samoin, sillä tietoa tulee saada päätännänteon tueksi. Kaikessa tässä tutkimusviestinnän rooli on merkittävä. Se nostaa esiin teemoja ja suuntaa keskustelun fokusta. Näin ollen, jokainen kansalainen on nykyisellään kuullut PISA -tutkimuksista ja aivan kuin yllättäen, muutamassa vuodessa, koulutuksen arviointi on lunastanut paikkansa kansan kahvipöytäkeskusteluissa.

Vaikka koulutuksen arviointi on yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä, niin tästä huolimatta suurin osa kasvatustieteen opiskelijoista purjehtii läpi opintojensa ilman syvällisempää ymmärrystä aiheesta. Tarve ymmärtää mihin kaikkeen arviointi vaikuttaa tai esimerkiksi kuinka kansainvälisiä arviointeja tulkitaan, voi tuntua etäiseltä opiskeluaikana. Kansainvälinen arviointi teemana ei välttämättä ensisilmäyksellä tunnu esimerkiksi luokanopettajan arkeen vaikuttavalta. Koulutusjärjestelmässä tapahtuva arviointi sen eri tasoilla on kuitenkin läsnä opettaja arjessa monin tavoin. Arvioinnit esimerkiksi kertovat siitä kuinka hyvin opetussuunnitelmamme toteutuu ja kuinka tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme on kansainvälisessä vertailussa. Tällaisten arviointien pohjalta tehtävät muutokset muun muassa resurssijakoon tai ohjausasiakirjoihin suuntaavat väistämättä opettajan työtä.

Suomeen on jo pitkään virrannut niin kutsuttuja PISA -turisteja. Kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan on suurta ja tästä on muodostunut kannattavaa yritystoimintaa monelle. Useiden tutkijoiden ja virkamiesten päiviin kuuluukin koulutusjärjestelmän esittely ja arvioinnista kertominen. Niin kutsuttu koulutusvientibuumi on räjähtänyt ja saanut strategista rahoitusta myös valtiolta. Samanaikaisesti kun muiden maiden hallintohenkilöstö matkustaa kehittämään omaa tietotaitoaan Suomeen, niin suomalaiset asiantuntijat saavat tyytyä vastaanottamaan vieraita ja kertomaan oman järjestelmänsä ihmeellisyydestä. Tärkeää toki tämäkin. Harvoin olen kuitenkaan törmännyt kansainvälisissä koulutusalan tapahtumissa Suomalaisiin hallinnosta vastaaviin virkamiehiin. Resursseja tällaiseen verkostoitumiseen ja uusien ideoiden hakemiseen ei tunnu olevan, vaikka Suomella olisi paljon opittavaa muista maista. Rohkenenkin kysyä, kuinka pitkään koulutusjärjestelmää tai koulutuksen arviointia voidaan kehittää umpiossa? Tämän lisäksi väitän, että vain ymmärtämällä laajempia koulutuksen arvioinnin kokonaisuuksia oman maan koulutuksen ja arvioinnin kontekstin voi laittaa oikeanlaiseen perspektiiviin.

Työskennellessäni kansallisessa koulutuksen arviointiyksikössä Yhdysvalloissa, törmäsin hyvin erilaiseen arviointikulttuuriin, johon olin Pohjoismaissa työskennellessäni tottunut. Luulin että olin arvioinnin asiantutija, mutta en ollutkaan muuta kuin oma kontekstini tuntija. Samanaikaisesti opettaessani kansainvälistä tohtoriyhmää oivalsin, että ymmärryksemme koulutuksen arvioinnista, jokaisessa maassa, on varsin kansallista ja subjektiivista. Harvalla opiskelijalla tai virkamiehellä oli laajaan näkökannan muodostamiseen vaadittava tieto. Näistä lähtökohdista sain idean toimittaa kansainvälisen teoksen, joka antaisi päätöksentekijöille, tutkijoille ja opiskelijoille näköalapaikan eri maiden arviointijärjestelmiin ja keskeisimpiin tutkimustuloksiin. Lopulta tänä keväänä, Dortmundin teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena, julkaisimme teoksen ”Montoring Student Achievement in the 21st Century. European Policy Perspectives and Assessment Stategies”. Teoksessa esitellään edellä mainittujen maakohtaisten kansallisten ja kansainvälisten tulosten lisäksi lähestymistapoja kansainväliseen arviointiin, sen tavoitteita, metodologisia haasteita sekä historiallista perspektiiviä. Näitä teemoja pohtivat kirjan lähes neljäkymmentä kirjoittajaa, jotka edustavat ylikansallisia organisaatioita, kansallisia tutkimusyksiköitä ja yliopistoja.

Koulutuksen arviointi on näin ollen paljon muutakin kuin pelkkä PISA-pistemäärä kahvipöytäkeskustelussa. Se on mielenkiintoinen tutkimuskenttä johon kietoutuu politiikkaa, päätöksentekoa, kansainvälisiä trendejä, vertailua ja jännitteitä eri toimijoiden välillä. Samanaikaisesti se voi olla yksittäisen opettajan subjektiivinen näkemys tai laaja ylikansallinen  näkökanta. Näillä sanoilla haluankin haastaa kaikki päätöksentekijät, tutkijat ja opettajankouluttajat tutustumaan koulutuksen arviointiin lähemmin, mutta pieni varoituksen sana on tässä paikallaan. Aihe on ennakkotiedoista poiketen mielenkiintoinen ja siitä saattaa pahimmillaan muodostua kokonainen työura, kuten minulle kävi.

Professori, Heidi Harju-Luukkainen

Nord universitet, Norja

Heidi on myös dosentti, kasvatustiede, osaamisalueena erityisesti oppimistulosten arviointi

https://www.springer.com/gp/book/9783030389680

Mediakasvatuksen uudet linjaukset

Mediakasvatuksen uudet linjaukset suuntaavat myös aikuisten medialukutaidon edistämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi joulukuussa 2019 uudet mediakasvatuksen kansalliset linjaukset. Visiona on, että vahvan mediakasvatustyön tuloksena Suomessa jokaisen ihmisen mahdollisuudet kehittää medialukutaitoaan paranevat. Medialukutaito nähdään kaikille kuuluvana kansalaistaitona.

Uusia linjauksia tarvittiin, sillä yhä suurempi osa elämää tapahtuu median välityksellä. Sosiaalisten suhteiden ylläpito, työ, oppiminen, julkisten palveluiden käyttö, yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen tapahtuvat kasvavassa määrin mediassa ja median avulla. 

Medialukutaito Suomessa -linjaukset pyrkivät selkeyttämään mediakasvatuksen toimijakenttää ja kuvaamaan suomalaisen mediakasvatuksen vahvuuksia, arvoja ja periaatteita. Lisäksi nostetaan esiin kehittämiskohteita sekä niihin vaikuttavia yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja teknologisia kehitystrendejä.

Osallistava valmistelu auttoi huomioimaan mediakasvatuksen moninaisuuden

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi helmikuussa 2019 Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille (KAVI) toimeksiannon linjausten päivittämisestä. Toteutimme linjausten valmistelun yhteistyössä OKM:n kanssa sekä poikkihallinnollisessa ja -sektoriaalisessa yhteistyössä mediakasvatuksen alan toimijoiden kanssa. Linjausten valmistelun tueksi toteutimme mediakasvatuksen nykytilaa ja tulevaisuutta koskeneen verkkokyselyn, järjestimme seitsemässä eri kaupungissa suunnittelutyöpajoja sekä haastattelimme mediakasvatuksen professoreja. Osana valmistelua teimme myös katsauksen mediakasvatusta käsitteleviin linjausasiakirjoihin eri hallinnonaloilta.

Kattavuus, laatu ja systemaattisuus mediakasvatuksen tavoitteena

Medialukutaitolinjaukset sisältävät kolme päätavoitetta, joiden mukaan Suomessa tehdään:

1. kattavaa mediakasvatusta
2. laadukasta mediakasvatusta sekä
3. systemaattista mediakasvatusta.

Linjauksissa ja tällä verkkosivulla esitetään useita tavoitteiden saavuttamista tukevia toimenpide-ehdotuksia. Sivistys, hallinto ja tutkimus -ryhmän näkökulmasta keskeisimmät toimenpiteet liittyvät esimerkiksi yhteistyön kehittämiseen eri sektoreilla ja niiden välillä, tutkimusperustaisuuden vahvistamiseen sekä tietopohjan rakentamiseen.

Mediakasvatus rakentuu yhteistyölle

Linjaukset tukevat mediakasvatuksen kehittämistyötä sekä toiminnan suunnittelua. Toimenpide-ehdotusten toteuttamiseen voivat osallistua muun muassa ministeriöt, virastot, kunnat, järjestöt, yhdistykset, säätiöt, yritykset ja oppilaitokset sekä muut yhteisöt. Mediakasvatuksen kansallisten linjausten toimeenpano edellyttää eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja keskustelua.

KAVI tukee linjausten toimeenpanoa. Voit seurata toimeenpanoa myös uudella medialukutaitosuomessa.fi -verkkosivustolla. Sivustolla voit kuulla eri alojen ammattilaisten kertovan näkemyksiään mediakasvatuksesta tai voit lukea ajankohtaisista aiheista blogista.

Mikäli sinulla herää toimintaideoita tai ajatuksia yhteistyöstä, voit ottaa meihin yhteyttä. Keskustelua voi jatkaa sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Facebookin Mediakasvattajien verkostossa tai Twitterissä aihetunnisteella #Mediakasvatus.

Miten sinun mielestäsi medialukutaitoa voidaan parhaiten edistää? 

Lauri Palsa, Erityisasiantuntija, KAVI

Saara Salomaa, Apulaisjohtaja, KAVI

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kavi.fi

Eurooppalaisen koulutuspolitiikan kehittämisen uusia tuulia

Eija Hanhimäki ja Mika Risku, Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Eurooppalaisen koulutuspolitiikan kehittämisen uusia tuulia

Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutti on mukana nelivuotisessa, Euroopan komission rahoittamassa hankkeessa The European Education Policy Network (EEPN). EEPN-hankkeen tavoitteena on kehittää Euroopan unionin koulutuspolitiikkaa. Kunkin vuoden kehittämisteema valitaan hankeverkoston ja Euroopan komission yhteistyössä. Verkosto koostuu työelämäjärjestöjen (ESHA, EFEE, ETUCE), koulutuspolitiikan (EC, NEPC) ja tutkimuksen (EERA, JYU) eurooppalaisista toimijoista sekä näiden kansallisista ja paikallisista edustajista. Hankeverkostoon kuuluu yhteensä 27 kumppania 17 Euroopan maasta, ja verkosto laajenee edelleen nelivuotisen toimikautensa aikana. Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutti on verkoston johtoryhmän jäsen, jonka erityistehtävänä on hankeprosessin ja -verkoston yhteistyön laadunvalvonta.

Koulutusjohtamisen instituutti isännöi marraskuussa 2019 Jyväskylän yliopistolla EEPN-hankeverkoston ensimmäistä vuosikonferenssia, jossa julkistettiin hankeverkoston tuottamat suositukset tuleviksi koulutuspoliittisiksi linjauksiksi Euroopan komissiolle. Vuonna 2019 suositukset laadittiin hankeverkoston ensimmäisen toimintavuoden teeman aihepiiristä, joka oli opettajien ja koulujen johtajien työurat ja niiden houkuttelevuus. Vuosikonferenssissa sekä esiteltiin hankeverkoston laatimia suosituksia että työstettiin näitä suosituksia edelleen yhteisissä työpajoissa. Lopullinen raportointi suosituksista tehtiin Euroopan komissiolle vuosikonferenssin jälkeen, minkä ansiosta myös vuosikonferenssin osallistujilla oli aito mahdollisuus vaikuttaa suositusten sisältöön.

Vuosikonferenssin jälkeen EEPN-verkosto kiteytti suositukset kuuteen pääteemaan, joiden kehittämiseen EEPN-verkosto haastaa mukaan EU:n kasvatus- ja koulutusalan järjestöt, jäsenvaltiot sekä kansalliset, seudulliset ja paikalliset päätöksentekijät. Suositusten pääteemoissa kehotetaan kiinnittämään huomiota mm. esteisiin, jotka estävät opettajan ja koulutusjohtajan uran valitsemisen. Lisäksi esimerkiksi eri uravaiheissa opettajille ja koulutusjohtajille tarjottavaan koulutukseen tulisi järjestää tasaveroisia osallistumismahdollisuuksia. Suosituksissa myös rohkaistaan kasvatusalan järjestöjä ja kentän toimijoita yhteistyöhön muun muassa demokraattisen koulunjohtajuuden kehittämiseksi. Suomessa käymme keskustelua suosituksista esimerkiksi SIG-ryhmässämme. Kesäseminaarissa Jyväskylässä  10-11.6.2020 pohdimme, miten voisimme vaikuttaa näiden suositusten konkretisoitumiseen käytännön tekoina ja toimintana.

Jo ensimmäisen hankevuoden jälkeen voimme todeta, että on ollut huikeaa olla mukana eurooppalaisessa hankeverkostossa, jossa kaikki nämä eri sektoreiden toimijat on saatu samaan verkostoon ja konkreettisesti saman pöydän ääreen. Lisäksi Euroopan komission tuki ja läsnäolo hankeverkoston työssä ja tapaamisissa tarjoaa kanavan suoraan vaikuttamiseen Euroopan Unionissa. Hankeverkostossa on aktiivinen tekemisen tunnelma ja kaikki ovat innostuneita yhteistyöstä, jonka tuloksena otetaan merkittäviä, uusia askelia eurooppalaisessa koulutuspolitiikassa. Yhdessä työelämäjärjestöjen, koulutuspolitiikan ja tutkimuksen eurooppalaiset toimijat pystyvät linjaamaan suosituksia, joiden vaikuttavuus on punnittu jo valmisteluvaiheessa. 

EEPN-hankeverkoston toisena toimintavuonna 2020 teemana on yhteisöllisen koulun johtajuuden, opettajuuden ja oppimisen tukeminen digiaikakaudella. Kuten ensimmäisenä myös toisena toimintavuonna kokoamme aineistoa jo tehdystä tutkimuksesta vuotuiseen teemaan liittyen. Toivomme, että myös SIG-ryhmän verkosto voisi olla apuna toimintavuoden 2020 aineistonkeruussa sekä suositusten levittämisessä ja konkretisoimisessa kansallisesti.

EEPN-hankeverkoston vuonna 2019 laatimiin koulutuspoliittisiin suosituksiin voi tutustua lähemmin hankeverkoston internet-sivuilla olevan dokumentin avulla:

https://educationpolicynetwork.eu/wp-content/uploads/2019/12/Deliverable-4_2-Policy-recommendations-v2.pdf