Taikasanana yhteisöllisyys?

Yhteisöllisyydellä on pitkä historia ihmiskunnassa. Viime vuosina se näyttää käsitteenä yleistyneen jopa muotisanaksi. Sitä käytetään ehkä liiankin väljästi eri yhteyksissä. Mitä yhteisöllisyydellä ylipäätään tarkoitetaan ja mitä hyötyä siitä on koulumaailmassa?

Perinteisesti yhteisöllisyys juonnetaan Aristoteleen filosofiaan, jonka mukaan yhteisöllisyys kuuluu erottamattomasti ihmisen perusolemukseen ja hyvään elämään. Ihminen hakeutuu vaistonvaraisesti ja mielellään toisten seuraan, yhteistoimintaan ja turvaa näin oman lajinsa säilymisen ja toimeentulon.

Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ihmisten keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy ihmisten välisissä vuorovaikutusverkostoissa. Sen rakentuminen edellyttää yhteisön jäseniltä mm. yhteisiä kokemuksia, arvoja, normeja, tavoitteita, luottamusta ja vastavuoroisuutta sekä avointa ja rakentavaa viestintää.  Yhteistoiminta ja vuorovaikutteinen luottamus synnyttävät joskus voimakastakin me- henkeä. Me- hengestä syntyy talkoohenkeä, joka edustaa suomalaiskansallista sosiaalista pääomaa parhaimmillaan.

Erilaisissa yhteisöissä (esim. perhe, suku, ystävät, tanssiryhmä, orkesteri, urheilujoukkue) yhteisöllisyys on luontevaa ja automaattista. Näin on myös koulussa ja luokassa. Etenkin pienillä kyläkouluilla yhteisöllisyys syntyy lähes itsestään. Niissä me- henki luo koululle turvallisen ja kodinomaisen ilmapiirin. Kiusaaminen on vähäistä, opettajien oppilaantuntemus on erinomaista, kaikki tuntevat kaikki. Päivittäinen yhteistoiminta on luontevaa ja avointa.

Koulun ja kodin kasvatuskumppanuus sekä koulun ja sitä ympäröivän yhteisön yhteispeli ovat merkittävä osa koulun yhteisöllisyyttä. Kun koulu koetaan viihtyisänä, sinne on kiva tulla niin koululaisena, vanhempana kuin opettajanakin. Yhteisöllisyys tuottaa hyvää elämää. Siitä näyttäisi hyötyvän kaikki.  Opettajat viihtyvät yhteistoiminnallisessa työpaikassa, yhteisöllinen ilmapiiri edistää opiskelua ja oppimista sekä tukee oppilaan kasvua. Koulun ja kodin kasvatuskumppanuudella edistetään koululaisten, perheiden ja opettajien hyvinvointia.

Koulun koosta riippumatta luokkayhteisön jäseniä yhdistää keskinäinen luottamus ja yhteenkuuluvuudentunne sekä tunne, että heillä on merkitystä kouluyhteisölle ja vastavuoroisesti yhteisöllä on merkitystä jäsenilleen. Jäsenet ovat sitoutuneet yhteisön toimintaan ja heillä on velvollisuuksia toisiaan ja yhteisöä kohtaan.

Vaikka suomalaiset koululaiset ovat menestyneet kansainvälisissä oppimistuloksien vertailuissa, heidän kouluviihtymisensä ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Kun tavoitellaan fyysisesti, psykososiaalisesti ja pedagogisesti nykyaikaista, laadukasta ja turvallista koulua, löytyisikö yhteisöllisyydestä se taikasana, joka vastaisi kehittämishaasteeseen; ehkäisisi syrjäytymistä, vähentäisi koulupudokkaita, tukisi opiskelua, oppimista ja kasvua… edistäisi hyvää elämää? Vai onko kuva tulevaisuuden koulusta laitosmainen, kasvoton tiedonjakelukeskus, jossa lapsi tai nuori hukkuu ihmismassaan?

Opettajat ja rehtori ovat avainasemassa rakentamaan koulun toimintakulttuuria yhteisölliseksi, ohjaamaan koulun ja kodin suhteita ja kehittämään kouluun liittyvää yhteistoimintaverkkoa. Onneksi yhteistoiminta, yhteisyys, yhteisöllisyys ja osallisuus nähdään tavalla tai toisella tärkeänä osana jokaisen suomalaisen koulun ainutlaatuista toimintailmapiiriä. Alati muuttuvassa yhteiskunnassa koulu kehityskenttänä ja yhteisönä on kuitenkin haastava. Päivittäinen työ vaatii koulun johdolta ja henkilökunnalta osaamista, kehittymishalua ja jaksamista.

Yhteisöllisyyden systemaattinen kehittäminen koululla on iso työmaa ja kehittämistyöhön on vaikea löytää opaskirjaa. Uudessa opetussuunnitelmassa (OPS2016) on verrattomasti huomioitu yhteisöllisyyden ja osallisuuden merkitys koulussa ja luokassa, mutta on selvää, että opettajat ja rehtorit tarvitsevat työhönsä uusia, konkreettisia välineitä yhteisöllisyyden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Tulevaisuuden haasteena onkin, millaiset työkalut osaamme kehittää opettajan työkalupakkiin osallisuuden, yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden edistämiseksi luokkatyössä ja kouluyhteisössä. Tarvitaan innostuneita ihmisiä ja koulutusta.

Sivistys, hallinto ja tutkimus: Pedagogista synkronointia kakofonian ehkäisemiseks...

Sivistys, hallinto ja tutkimus: Pedagogista synkronointia kakofonian ehkäisemiseks...:   Yläkoulun johtamista värittävät sekä peruskoulun päättöarviointiin liittyvät paineet että murrosikäisten nuorten moninaiset tempauk...



Hyvää työtä Kaisa. On helpottavaa, että vaikeisiin pulmiin näyttää kuitenkin löytyvän vastauksia. On kiinnostavaa, että arvoperusta, oppilaiden etu, luottamuksen kulttuuri ja kollegiaalinen tuki aidosti näkyvät käytännössä.

Pedagogista synkronointia kakofonian ehkäisemiseksi

 

Yläkoulun johtamista värittävät sekä peruskoulun päättöarviointiin liittyvät paineet että murrosikäisten nuorten moninaiset tempaukset. Aineenopettajista koostuva ammattilaisten joukko tahtoisi saatella jokaisen nuoren toisen asteen oppilaitokseen. Ihan jokainen nuori ei kuitenkaan jaksa motivoitua opintojen jatkamisesta tai edes peruskoulun loppuun saattamisesta.

Koulun asiantuntijayhteisö käyttää pedagogista osaamistaan opettaessaan, ohjatessaan, kasvattaessaan ja tukiessaan nuoria sekä yksilöinä että ryhmänä. Samalla yhteiskunnan eri tahoilta nousee jatkuvasti uusia velvoitteita, tavoitteita, odotuksia ja tehtäviä koululle, vaikka rahoitusta vähennetään. Osa vanhemmista ei myöskään koe koulun kasvatustavoitteita tai niiden mukaista toimintaa tavoittelemisen arvoisiksi.

Osaamisten käyttöönotolla, jaettua johtamista ja verkostoja hyödyntämällä rehtorit ratkovat arjen ongelmia, linjaavat, tekevät erilaisia sopimuksia, valintoja ja päätöksiä. Jokainen rehtori kokee joskus, jonkun päätöksen hankalaksi, vaikeaksi, piinaavaksi, sellaiseksi, että se ei jätä rauhaan. Juuri tällaisia päätöksiä tutkin väitöstutkimuksessani haastattelemalla ulkomaisia ja kotimaisia rehtoreita kerronnallisen haastattelun menetelmällä ja analysoimalla aineiston grounded theory -menetelmällä.

Nämä päätökset eivät edustaneet mitään erityistä päätöstyyppiä, vaan olivat ns. ilkeitä ongelmia, wicked problems, ja kuuluivat sopimusvallan piiriin. Ne olivat sekoituksia mm. intuitiivisista, rajoitetusti rationaalisista, inkrementaalisista ja mixed scanning -tyyppisistä päätöksistä. Päätökset saattoivat olla nopeaa reagointia vaativia kriisipäätöksiä tai esim. hyvin hitaasti eteneviä henkilöstöpäätöksiä.

Analyysin tulokseksi kiteytyi teoria, jonka mukaisesti vaikeaksi koettu johtamispäätös edellyttää koulun arvojen mukaista, taitavaa pedagogista synkronointia. Ratkaistavana on eettisiä dilemmoja, joita vastuu toiminnan ylläpidosta aiheuttaa, kun henkisten ja aineellisten voivarojen sekä toimintaa ohjaavien sääntöjen ja sopimusten määrä ja laatu vaihtelevat. Pedagogisesti synkronoiden, ajastaen, samaan sykkeeseen saattaen pyritään eri ihmisiä ja hoidettavia asioita koskevat päätökset saada aikataulutettua siten, että kokonaisuus toimii. Päätöksissä otetaan huomioon heikoimmat lenkit ja erilaiset mikropoliittiset vaikuttamispyrkimykset. Päätökset pyritään tekemään oppilaan ja oppilaiden edun mukaisesti. Tavoitteena on ylläpitää luottamuksen kulttuuria.

Rehtorit olivat hakeneet tukea vaikeiden päätösten tekemiseen lähinnä vertaisiltaan, toisilta rehtoreilta. Osa päätöksistä oli laadultaan sellaisia, että tukea olisi voitu hakea myös työntekijöiltä tai esimiehiltä. Paineiden keskelläkin tulee pystyä laadukkaisiin päätöksiin, joten kakofonian ehkäisemiseksi on hyvä jatkossa rakentaa rehtoreille vahvaa mentorointitoimintaa ja rohkaista heitä osallistamaan organisaatiotaan päätöksentekoon. Tutkimuksen sivulöydöksenä havaitsin, että syklinen koulunaika ja jokaisen toimijan yksilöllinen aikataulu lisäävät pedagogisen synkronoinnin vaikeutta. Sitä on syytä jatkossa tutkia tarkemmin.

Tutkimukseni avulla koin myös henkilökohtaista helpotusta: vaikeisiin päätöksiin ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, vaan tavoiteltavana on eri osapuolia tyydyttävä ratkaisu.  

Väitökseni voit ladata osoitteesta   

https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/44626

Kaisa Isotalo

kaisa.isotalo@seinajoki.fi