Koulutuksen arviointi on muutakin kuin PISA pistemäärä

Eri maiden opetuksesta vastaavat ministeriöt julkaisevat tämän tästä koulutukseen liittyviä arviointeja ja hienovirittävät koulutusjärjestelmiään näiden pohjalta. Ylikansalliset toimijat, kuten OECD ja IEA, kehittävät uusia kansainvälisiä mittareita arviointiin jo olemassa olevien rinnalle, sekä tuottavat tuloksistaan laajoja raportteja. Myös kansalliset arviointiyksiköt toimivat samoin, sillä tietoa tulee saada päätännänteon tueksi. Kaikessa tässä tutkimusviestinnän rooli on merkittävä. Se nostaa esiin teemoja ja suuntaa keskustelun fokusta. Näin ollen, jokainen kansalainen on nykyisellään kuullut PISA -tutkimuksista ja aivan kuin yllättäen, muutamassa vuodessa, koulutuksen arviointi on lunastanut paikkansa kansan kahvipöytäkeskusteluissa.

Vaikka koulutuksen arviointi on yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä, niin tästä huolimatta suurin osa kasvatustieteen opiskelijoista purjehtii läpi opintojensa ilman syvällisempää ymmärrystä aiheesta. Tarve ymmärtää mihin kaikkeen arviointi vaikuttaa tai esimerkiksi kuinka kansainvälisiä arviointeja tulkitaan, voi tuntua etäiseltä opiskeluaikana. Kansainvälinen arviointi teemana ei välttämättä ensisilmäyksellä tunnu esimerkiksi luokanopettajan arkeen vaikuttavalta. Koulutusjärjestelmässä tapahtuva arviointi sen eri tasoilla on kuitenkin läsnä opettaja arjessa monin tavoin. Arvioinnit esimerkiksi kertovat siitä kuinka hyvin opetussuunnitelmamme toteutuu ja kuinka tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme on kansainvälisessä vertailussa. Tällaisten arviointien pohjalta tehtävät muutokset muun muassa resurssijakoon tai ohjausasiakirjoihin suuntaavat väistämättä opettajan työtä.

Suomeen on jo pitkään virrannut niin kutsuttuja PISA -turisteja. Kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan on suurta ja tästä on muodostunut kannattavaa yritystoimintaa monelle. Useiden tutkijoiden ja virkamiesten päiviin kuuluukin koulutusjärjestelmän esittely ja arvioinnista kertominen. Niin kutsuttu koulutusvientibuumi on räjähtänyt ja saanut strategista rahoitusta myös valtiolta. Samanaikaisesti kun muiden maiden hallintohenkilöstö matkustaa kehittämään omaa tietotaitoaan Suomeen, niin suomalaiset asiantuntijat saavat tyytyä vastaanottamaan vieraita ja kertomaan oman järjestelmänsä ihmeellisyydestä. Tärkeää toki tämäkin. Harvoin olen kuitenkaan törmännyt kansainvälisissä koulutusalan tapahtumissa Suomalaisiin hallinnosta vastaaviin virkamiehiin. Resursseja tällaiseen verkostoitumiseen ja uusien ideoiden hakemiseen ei tunnu olevan, vaikka Suomella olisi paljon opittavaa muista maista. Rohkenenkin kysyä, kuinka pitkään koulutusjärjestelmää tai koulutuksen arviointia voidaan kehittää umpiossa? Tämän lisäksi väitän, että vain ymmärtämällä laajempia koulutuksen arvioinnin kokonaisuuksia oman maan koulutuksen ja arvioinnin kontekstin voi laittaa oikeanlaiseen perspektiiviin.

Työskennellessäni kansallisessa koulutuksen arviointiyksikössä Yhdysvalloissa, törmäsin hyvin erilaiseen arviointikulttuuriin, johon olin Pohjoismaissa työskennellessäni tottunut. Luulin että olin arvioinnin asiantutija, mutta en ollutkaan muuta kuin oma kontekstini tuntija. Samanaikaisesti opettaessani kansainvälistä tohtoriyhmää oivalsin, että ymmärryksemme koulutuksen arvioinnista, jokaisessa maassa, on varsin kansallista ja subjektiivista. Harvalla opiskelijalla tai virkamiehellä oli laajaan näkökannan muodostamiseen vaadittava tieto. Näistä lähtökohdista sain idean toimittaa kansainvälisen teoksen, joka antaisi päätöksentekijöille, tutkijoille ja opiskelijoille näköalapaikan eri maiden arviointijärjestelmiin ja keskeisimpiin tutkimustuloksiin. Lopulta tänä keväänä, Dortmundin teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena, julkaisimme teoksen ”Montoring Student Achievement in the 21st Century. European Policy Perspectives and Assessment Stategies”. Teoksessa esitellään edellä mainittujen maakohtaisten kansallisten ja kansainvälisten tulosten lisäksi lähestymistapoja kansainväliseen arviointiin, sen tavoitteita, metodologisia haasteita sekä historiallista perspektiiviä. Näitä teemoja pohtivat kirjan lähes neljäkymmentä kirjoittajaa, jotka edustavat ylikansallisia organisaatioita, kansallisia tutkimusyksiköitä ja yliopistoja.

Koulutuksen arviointi on näin ollen paljon muutakin kuin pelkkä PISA-pistemäärä kahvipöytäkeskustelussa. Se on mielenkiintoinen tutkimuskenttä johon kietoutuu politiikkaa, päätöksentekoa, kansainvälisiä trendejä, vertailua ja jännitteitä eri toimijoiden välillä. Samanaikaisesti se voi olla yksittäisen opettajan subjektiivinen näkemys tai laaja ylikansallinen  näkökanta. Näillä sanoilla haluankin haastaa kaikki päätöksentekijät, tutkijat ja opettajankouluttajat tutustumaan koulutuksen arviointiin lähemmin, mutta pieni varoituksen sana on tässä paikallaan. Aihe on ennakkotiedoista poiketen mielenkiintoinen ja siitä saattaa pahimmillaan muodostua kokonainen työura, kuten minulle kävi.

Professori, Heidi Harju-Luukkainen

Nord universitet, Norja

Heidi on myös dosentti, kasvatustiede, osaamisalueena erityisesti oppimistulosten arviointi

https://www.springer.com/gp/book/9783030389680