Kestävyyden edistäminen moniarvoisessa yhteiskunnassa

Ilmastonmuutos on tosiasia ja vaikuttaa koko maapallon ekosysteemeihin ja koko maailman kansoihin. Tämä tosiasia liittyy vahvasti kestävän kehityksen kaikkiin tasoihin. Pandemia jatkuu kolmatta vuotta. Se on vaikuttanut erityisesti köyhimpiin ihmisiin, lapsiin, nuoriin ja naisiin, ja on vienyt erityisesti sosiaalisen kestävyyden takaisin 1980-luvun tasolle. Tämän päälle reilu kuukausi sitten syttyi sota Ukrainassa, joka on humanitaarinen katastrofi, mutta samalla ympäristökatastrofi. Sotia on jatkuvasti ollut maailmassa, mutta kun se tapahtuu Euroopassa, turvakuplamme yhtäkkiä puhkeaa. Mihin kaikkeen sota vaikuttaa lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä: traumaattiset ja kärsivät ihmiset lähtevät sodasta pakoon, koko heidän elämänsä tuhoutuu samalla kuin infrastruktuuri ja sosiaaliset puitteet raunioituvat. Sen lisäksi ilma, vesi ja maaperä pilaantuvat. Globaalisesti, sota-alueen ulkopuolella, se vaikuttaa energian-, tuotteiden ja ruoan tuotantoon, jakeluun ja saantiin. 

                                       Kuva: Vince Veras

Toissa päivänä kanadalainen uutiskanava kertoi sodasta näin, viitaten David Beasleyiin, joka on YK:n maailman elintarvikeohjelman pääjohtaja:

The war in Ukraine is turning “the breadbasket of the world to breadlines” for millions of its people, while devastating countries like Egypt that normally gets 85 % of its grain from Ukraine and Lebanon that got 81 % in 2020.

Ukraine and Russia produce 30 % of the world’s wheat supply, 20 % of its corn and 75 % - 80 % of the sunflower seed oil. The World Food Program buys 50 % of its grain from Ukraine.

The war is going to increase the agency’s monthly expenses by $71 million because of rising food, fuel and shipping costs. That makes total $ 850 million for a year and there will be “4 million less people we’ll be able to reach.”

“If we end the conflict, address the needs, we can avoid famine, destabilization of nations and mass migration,” Beasley sanoi. “But if we don’t, the world will pay a mighty price and the last thing we want to do, as the World Food Program is taking food from hungry children to give to starving children.”

Miksi kerron tämän tarinan? Tarina kuvaa sitä, miten asiat liittyvät toisiinsa kompleksisessa maailmanlaajuisessa riippuvuusverkostossa ja miten iso rooli taloudellisilla puitteilla on kestävässä yhteiskunnassa. Ennen kaikkea tarina kertoo siitä, miten monimutkaiset taloudelliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat kestävään kehitykseen, ja antaa myös vihjeen siitä, mikä on kaikesta tärkeintä, jos haluamme muuttaa maailmaa. Kysymys on vain, haluammeko? Se tarkoittaa, että joutuisimme myös muuttamaan omaa itseämme, emmekä pelkästään toimintaamme. Mitä tämä merkitsee kasvatuksen kannalta?  

Kerron lyhyesti myös toisesta tarinasta, joka liittyy suoraan omaan elämääni tutkijana. Toimin jatkuvasti akateemisten journaalien toimittajana ja tehtäviini kuuluu artikkelien hyväksyminen eteenpäin arvioitaviksi sekä katsoa, ovatko artikkelit valmiita julkaistaviksi arvionitiprosessin jälkeen. Yhä useammin tulee vastaan luonnoksia, joiden akateeminen laatu muuten on ok, mutta jossa ei kerrota todellisuutta kyseisten maiden tilanteesta. Sekä köyhät että rikkaat maat loukkaavat usein ihmisarvoja. Vaikka siitä julkaistaan tietoa muualla esim. uutisten ja Amnesty-raporttien kautta, tällaisen maan tutkija ei voi sanoa sitä ääneen oman aseman menettämisen riskin takia. Onko silloin tutkimus ja tutkimuksen arviointiprosessit enää luotettavia? Voinko itse jatkaa tätä työtä, jos haluan olla autenttinen? Ja olenko autenttinen, jos kuluttajana käytän näiden maiden tuotteita?

Uskon että vastaava problematiikka syntyy usein kasvatusalan kentällä. Jos yritämme palvella monta mestaria yhtaikaa, autenttisuus häviää. Jos hylkäämme ne, joilla on suurimmat voimavarat, menetämme helposti myös asemaamme. On myös iso vaara, että alamme käyttää vallassa olevien kieltä joskus myös ymmärtämättä, mihin tietyt sanat liittyvät ja välittämättä siitä, että sanastomme ei ehkä vastaa arvojamme. 

Club of Romen raportissa State of the Word (1972), Donella Meadows et al. toteaa:

“…any deliberate attempt to reach a rational and enduring state of equilibrium by planned measures, rather than by chance or catastrophe, must ultimately be founded on a basic change of values and goals at individual, national, and world levels. This change is perhaps already in the air, however faintly. But our tradition, education, current activities, and interests will make the transformation embattled and slow” 

Kasvatustieteilijä Andrea Weinberg ym. (2020) väittää, että koulutus on kriittinen elementti globaalissa muutoksessa kohti kestävää kehitystä ja sille on akuutti tarve sosio-ekologisten järjestelmien vakauttamiseksi maailmanlaajuisesti. Koulutus on kuitenkin myös tunnistettu ongelmaksi, joka aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä kestävyyden kannalta. Koulutuksen muuttaminen ratkaisuksi "vaatii syvempää kritiikkiä ja laajempaa tulevaisuudennäkemystä", UNESCO väitti jo 2005. Nykyään sekä UNESCO että monet muut puhuvat jatkuvasti transformatiivisesta oppimisesta ja näkevät siinä pelastuksen. Puhutaan myös uudesta sivistyksestä, uudesta yhteiskuntasopimuksesta sekä tieteiden ja oppiaineiden yhdistämisestä eri tavoin, joista radikaalein tapa on transdisiplinaarisuus, jolla on kaksi teoriasuuntaa. Kvanttifyysikon Basarab Nicolescun mukaan, transdisiplinaarisuus ei ole pelkästään eri tieteiden yhdistäminen ja yhteistyötä tiedeyhteisön ulkopuolella olevien kanssa, vaan siihen liittyy myös rajoja ylittävä prosessi, transsendenssi. 

Ongelma, on kuitenkin, että vaikka pyrkimys on hyvä, lähestymistapa on usein pinnallinen. Muutokset ja pyrkimykset jäävät hienon retoriikan tasolle. Tämä näkyy selvästi, jos uudet kauniilta kuulostavat päämäärät ovat ristiriidassa muiden päämäärien kanssa, jotka vetävät toiseen suuntaan. Tavallista on myös, että jotkut päämäärät ja maailmankuvat ovat niin sanotusti piilossa rivien välissä ─ niitä pidetään itsestään selvyytenä. Esimerkiksi kun ajatellaan että, 21st century skills tai toisin sanoen geneeriset taidot ja käsitteet, jotka palvelevat taloudellista kehitystä OECDn ja muiden talousjärjestöjen mukaan, ovat sopusoinnissa sosiaalisen kestävyyden kanssa. Tai että huippu suoritusten tavoittelu on linjassa oikeudenmukaisuuden kanssa. Tai että ekososiaalinen sivistys on epäpoliittinen käsite, jonka taustalla ei olisi halua edistää tiettyä maailmakuvaa. Esimerkkejä on valtavasti kasvatustieteen kentällä. Jotkut käsitteet tulevat ja menevät, kun taas toiset ovat pysyvät, kuten LLL eli life long learning tai elinikäinen oppiminen, ja vain vaihtavat muotoa mutaatioiden tavoin uusien tuulien mukaan. Alun perin LLL liittyi sivistykseen (Bildung), eikä EU-koulutuspäämääriin.

Se, jolla on valta edistää tiettyä maailmakuvaa, näkyy tietynlaisena kielenkäyttönä. Se, joka pyrkii valtaan tai haluaa elää vallan valossa, omaksuu nopeasti tämän kielen. Sitä, joka on kriittinen ja avoimesti taistelee vastaan, kutsutaan ilonpilaajaksi. 

The educational scholar Benjamin Levinin mukaan (1998), koulutuspolitiikka ei ole tarina yhteisöllisestä tai yhdessä oppimisesta, vaan muistuttaa epidemiaa, joka leviää palana maasta toiseen.  “Politicians, policy advisors and members of ‘think tanks’ migrate around the globe spreading certain messages”, Richard Edwards ym, kirjoittavat. 

Pitää olla varovainen, kriittinen ja taistella vastaan, muuten helposti tulee itse osaksi tätä retoriikkaepidemia. Filosofi Michael Foucault kutsuu tätä käsitteellä governmentality, kun tulee niin vahvasti osaksi jotain, ettei enää ole tietoinen siitä. UNESCOn ja muiden kansainvälisten organisaatioiden poliittisissa dokumenteissa retoriikka on selkeästi normatiivista esimerkiksi silloin, kun painotetaan, mitä tietoa, taitoja ja osaamista oppilaitosten tulisi edistää ja minkälaisin metodein sekä millaista on tehokas koulutus. 

Ihminen etsii elämänsä merkityksen ja on valmis puolustamaan sitä, mikä on hänelle merkityksellistä. Tämän takia on maailmassa niin paljon eritasoisia konflikteja ideologioiden, maailmakuvien, uskontojen, poliittisten suuntien ja tutkimusintressien välillä. Voittajan perspektiivi liittyy usein miten valtakysymyksiin. Ukrainan sodassa on venäläisen historiantutkijan Stella Ghervasin mielestä kysymys maailmankuvien ristiriidasta, Putinin sodasta Europan ideaa vasten. 

Jos halutaan muuttaa maailmaa, ei riitä, että vaihdetaan retoriikkaa. Pitää myös oppia näkemään minkälaisia arvoja ja yhteyksiä retoriikan takana piilee. Maailma on kaukana oikeudenmukaisuudesta. Toisen elämän arvo on murto-osa toisen arvosta. Tansanialaisen elämä on 0.3 % amerikkalaisen elämään verrattuna, kun lasketaan taloudellisesti. Myös keskimääräinen eliniän pituus vaihtelee voimakkaasti maasta toiseen. Onko tämä mielestäsi kummallinen tapa ajatella? Se vaikutta oudolta vain, jos ei ymmärrä (eikä halua nähdä) talouselämän ja tekniikan yhteyksiä ja tähän liittyviä valtakysymyksiä.

Matkustaessa maailmalla vastaan tulee paljon esimerkkejä epäoikeudenmukaisuudesta. Kun astut vanhaan katedraaliin, mietitkö silloin, miten on ollut mahdollista rakentaa näin hieno ja arvokas rakennus? Oletko tullut ajatelleeksi, miksi siellä on niin paljon arvokkaita esineitä? Onko esim. varakas ihminen maksanut ne sen takia, että on ajatellut, että näin pääsee parempaan tuonpuoleiseen elämään huolimatta siitä, ettei ole käyttäytynyt hyvin tässä elämässä? Oletko ajatellut, montako kuoli tai loukkaantui rakennusvaiheessa? Tai jos olet käynyt Egyptissä ihailemassa pyramideja, oletko ajatellut, että pyramidien rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman orjia?  Tekniikalla on aina myös sosiaalinen hintansa. Kun säästämme Suomen luontoa ajamalla sähköautolla, tuhoamme samalla toisten ympäristöä ja terveyttä. Vaikutukset ovat vain niin kaukana. Pandemian aikana maailman rikkaiden pääomat kasvoivat valtavasti it-käytön laajenemisen takia. Epäoikeudenmukaisuus kasvoi, ja yksityiselämän it-valvonta lapsista lähtien samoin.

Tärkeä kysymys kasvatuksen kentällä on, miten koulutuspolitiikka voisi edistää jokaisen opiskelijan mahdollisuutta kehittyä ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä maailmassa, jossa on monia päämääriä ja monenlaisia arvoja. Miten kasvaa kriittiseksi ja tietoiseksi maailman menosta? Kestävyysajattelun mukaan nykyisellä ihmisellä on vastuu koko maapallon eliöistä nyt ja tulevaisuudessakin. Ei ole olemassa tulevaisuutta suojelevia lakeja tai oikeusjärjestelmää. Siksi tarvitaan järkeviä vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka osaavat toimia yhdessä, ja näkevät, mikä on kullakin hetkellä tärkeää, ottavat vastuuta ja osaavat toimia huolimatta tulevaisuuteen sisältyvästä epävarmuudesta. Silloin on mitä tärkeintä, että ymmärtää kolonialismin historia sekä nykyistä politiikkaa ja globaalisia talousjärjestelmiä ja että pystyy myös olemaan läsnä tässä ja nyt. Suomi ei ole kestävän kehityksen esikuva, niin kauan kun ei lasketa mukaan tuotteiden ympäristöhaittoja ihmisille ja muille eliöille muualla maailmassa. Emme pärjää ilman muuta maailmaa, emme voi jatkaa ja pyrkiä kestävyyteen ilman, että kohtelemme toisia samanarvoisina kuin itseämme.

Kirjoittaja Lili-Ann Wolff on kasvatustieteen tohtori. Hän toimii dosenttina ja yliopistolehtorina Helsingin yliopistossa.