Tutkimusperustainen päätöksenteko ja kehittämistyö

Kyseenalaistamme helposti koulutusta koskevat uudistukset, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon. Monimutkaisessa maailmassa peräänkuulutamme tutkimusperustaista (evidence based) ja tutkimustiedon ohjaamaa (evidence informed) yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ajatellaan, että tutkimusperustaisuus varmistaa, että päätökset perustuvat mahdollisimman objektiiviseen, vahvaan ja kasautuvaan tieteelliseen tietoon, mikä lisäisi päätösten onnistumisen todennäköisyyttä ja siten myös niiden vaikuttavuutta. Samalla joudumme kuitenkin pohtimaan relevantin tiedon saavutettavuutta, sen luotettavuutta ja käyttöä sekä toimijoiden osallisuuden mahdollistavia rakenteita. Tiedon tulisi myös pohjustaa uutta ajattelua ja uusien toimintamallien kehittämistä. 

Tutkimusperustainen vaikuttaminen tarkoittaa päätöksenteon ja toiminnan lähestymistapaa, jossa päätökset ja toimet perustuvat vahvaan näyttöön ja luotettavaan tutkimustietoon. Tällöin korostuu tieteellisten tutkimusten, analyysien ja todisteiden merkitys päätöksenteon ohjaajina, mutta myös taito käyttää tätä tietoa eettisesti ja kestävästi oikein. Myös opetuksen kehittäminen tulisi olla tutkimusperustaista tai tutkimustiedon ohjaamaa uudistamista, jossa yhdistyvät tieteenalakohtainen ja pedagoginen näkökulma toimijoiden ammattitaidon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kehittämistyön perustana on opetuksen ja tutkimuksen yhteys eli konnektiivisuus. Tähän pyritäänkin nykyisessä opettajankoulutuksessa, mutta koko koulujärjestelmän ja oppilaitosten kehittämisessä ollaan vasta alkumetreillä. Tahtoa kuitenkin on kuten meneillään oleva Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kaksivuotisen esiopetuksen valtakunnallinen kokeilu (2021-2025) osoittaa. 

Erilaiset tiedonkäytön tarpeet toki eroavat toisistaan ja valituilla ratkaisutavoilla on yhteyttä ongelman luonteeseen. Yksinkertaiset tekniset ongelmat, joissa ratkaisuvaihtoehdot ovat selkeitä, voidaan ratkaista tietoa etsimällä, seulomalla ja sitä välittämällä. Monimutkaisemmissa ongelmissa on tarpeen tehdä laaja-alaista tiedonkeruuta, jotta voidaan tunnistaa eri asioiden väliset yhteydet ja tehdä synteesiä. Kompleksiset ns. viheliäiset ongelmat ovat usein moniulotteisia, monitulkintaisia ja moniin eri asioihin kytkeytyviä, jolloin ne voivat näyttää hyvinkin erilaisilta riippuen tarkastelukulmasta, esimerkkinä ilmastonmuutos. Tästä syystä kompleksisten kysymysten käsittely vaatii laaja-alaista, vuorovaikutteista ja osallistavaa asiantuntijakäsittelyä kootun tutkimustiedon lisäksi.  

Tutkimusperustaisen päätöksenteon ja kehittämistyön tulisi olla iteratiivinen prosessi. Tällöin tehtyjen ratkaisujen vaikuttavuutta ja onnistumista paitsi seurataan, niin tiedon ja kokemusten karttuessa, päätöksiä arvioidaan uudelleen ja tarvittaessa sopeutetaan toimintaa uuden tiedon valossa. Tämän suuntaiseen toimintatapaan on koulutuksen kehittämisen syytä pyrkiä.

Marja-Kristiina Lerkkanen
Kasvatustieteen professori
Opettajankoulutuslaitos
Jyväskylän yliopisto