Tutkimuksen roolin vahvistaminen

Miten tutkimuksen roolia voidaan vahvistaa koulutuspolitiikan muodostumisessa?

Osana tämän vuoden Kasvatustieteen päiviä Sivistys, hallinto ja tutkimus -erityisteemaryhmä järjesti symposiumin tutkimuksen roolista koulutuspolitiikan muotoutumisessa. Symposium rakentui opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen ja professori Markku Jahnukaisen puheenvuoroista sekä paneelikeskustelusta, johon osallistui edellä mainittujen lisäksi Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Tuija Viitasaari sekä Seinäjoen lyseon rehtori Kaisa Isotalo.

Tilaisuuden aikana yleisöllä oli mahdollisuus esittää nimettömän verkkokyselyn avulla omia ratkaisuehdotuksiaan siihen, kuinka tutkimusperustaisuutta voitaisiin edistää koulutuspolitiikan teossa. Tähän blogitekstiin olen koostanut tilaisuudessa esitettyjä ideoita. Lista ei ole kattava vaan pikemminkin kannustus keskustelun jatkamiseen.

Tutkimusperustaisuus on tärkeä lähtökohta koulutuspolitiikan teossa

Tutkimusperustaisuus korostaa tutkitun tiedon roolia toiminnan lähtökohtana. Varsinaisen tutkimusperustaisen toiminnan lisäksi tutkimuksellinen tausta on tärkeä tehdä näkyväksi, esimerkiksi opetussuunnitelmia kirjoitettaessa. Mikäli taustalla vaikuttavia teorioita ja tutkimuksia ei tuoda esiin, käytännön työtä tekevien ammattikasvattajien voi olla vaikea perehtyä niitä koskevaan keskusteluun tarkemmin. Tämän seurauksena voi olla vaikea kehittää omaa toimintaansa niiden perusteella. Lisäksi kysyttiin kouluverkon supistamisesta sekä hallituksen esityksestä lukio-opetuksen englanninkielisestä tarjonnasta. Esimerkkinä uusista tutkimuskohteista mainittiin vastauksissa monipuolisemmat arviointitutkimukset PISAn rinnalle. ”Esimerkiksi tutkimusta opetussuunnitelman arvopohjan toteutumiselle tarvittaisiin”.

Tutkimusperustaisuutta ei voi olla ilman tehtyä tutkimusta

Tutkimuksen tekeminen edellyttää aina resursseja. Tilaisuuden aikana kerätyistä ideoista monet liittyivät tutkimuksellisten olosuhteiden varmistamiseen ja monipuolisen sekä laaja-alaisen rahoituksen lisäämiseen. Yliopistojen ohella myös ammattikorkeakoulut tulisi ottaa huomioon tutkimusinstrumenteissa ja rahoituksen tulisi olla tarpeeksi pitkäkestoista. Rahoitusta ei tarvita vain uuden tutkimuksen tekemiseen vaan myös jo olemassa olevan tutkimustiedon kokoamiseen.

”Tarvitaan perusrahoituksella toteutettua pitkäjänteistä tutkimusta, joka tutkii laajasti ja uteliaasti koulutuspolitiikkaa useista ja uusista näkökulmista. Annetaan arvoa ja aikaa perusteelliselle ja politiikan sykleistä nähtynä hitaallekin tutkimukselle.”

”Yliopistossa ja korkeakouluyhteisössä monialaisen tutkimuksen kokoaminen ja missiopohjaisuus tutkimuksessa.   Mekanismeina tutkimuksen strateginen suuntaaminen, ratkaisuhakuisen tutkimuksen tukeminen, asiantuntijoiden kannustaminen ajatusjohtajuuteen ja laajempaan keskusteluun, pyöreän pöydän keskustelut, tutkija-asiantuntijoiden mobiliteetti tutkimuksesta esim. julkiseen hallintoon ja takaisin tutkimukseen.”

”Tutkimukselle lisää aikaa sekä tutkimustietoa hyödyntäville foorumeille. Tämä tapahtuisi siten, että yliopistoille annetaan enemmän perusrahoitusta ja vähemmän kilpailtua rahoitusta, tai kilpaillun rahoituksen määriä nostetaan selvästi. Nyt uuden tutkimusten toteuttamisen sijaan uran keskivaiheilla olevien ja senioritutkijoiden aika menee tutkimusrahoitusten hakemiseen. Aika saattaa mennä täysin hukkaan, koska rahoitukset ei riitä kaikille hyville hakemuksille.”

Miten tutkittu tieto siirtyy käytäntöihin?

Pelkkä tutkimuksen tekeminen ei vielä riitä tutkimusperustaisen koulutuspolitiikan muodostumiseen. Tutkimustuloksia on myös aidosti hyödynnettävä. On siis pohdittava keinoja, kuinka tietoa tutkimuksen kentältä voidaan parhaiten siirtää osaksi koulutuspolitiikan teon käytäntöä. Tilaisuudessa esitettyjen ideoiden perusteella viestintää tutkimuksesta voidaan edistää monin tavoin, esimerkiksi niin, että tutkijat viestivät tutkimuksestaan myös suomeksi. Tutkimustulosten saavutettavuutta voidaan edistää esimerkiksi julkaisemalla avoimissa journaaleissa, populaareissa julkaisuissa ja suomeksi. Tutkimustietoa voidaan myös muotoilla tiiviiseen muotoon ja helposti saataville.

”Kannustetaan (tavalla tai toisella) tutkijoita julkaisemaan suomeksi ja muillakin kuin JUFO-foorumeilla.”

”Tutkijoilta odotetaan julkaisemista kansainvälisillä foorumeilla englanniksi. Samalla suomenkielisten julkaisujen arvostus on esim. JUFO-forumilla matala.”

”Yhteisiä keskustelutilaisuuksia, jossa kentän toimijat, tutkijat ja päättäjät voivat keskustella.” 

”Kuntapäättäjille tiede- ja tutkimuspitchauksia.”

Tutkimusperustaisuus on yhteistyötä tutkimuksen ja hallinnon välillä

Tutkimuksen tekemisen ja tulosten esiin tuomisen lisäksi hallinnon toiminta on tärkeää tutkimusperustaisen koulutuspolitiikan edistämisessä. Tutkimusperustaisuus edellyttää, että tutkijoita ja tutkimusta kuunnellaan. Tutkimusta tehdään paljon, osa tuloksista saattaa olla toisistaan poikkeavia ja jopa ristiriitaisia. Siksi tarvitaan laajaa ymmärrystä tutkimuksesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä kokonaisuuksien ja eri näkökulmien huomioimiseksi. Laaja-alaisella tutkimusten huomioimisella voidaan välttää yksittäisten näkökulmien painottuminen ja tutkimusperustaisuuden kaventuminen

”Kysymys myös siitä kenen ääni kuuluu, kun kuullaan tutkimustuloksia?”

”Kuinka tasapainoilla erilaisen informaation virrassa päätöksiä tehdessä, kun tietoa tulee niin tutkijoilta, kentän toimijoilta (esim. Opettajat, oppilaat), erilaisilta etujärjestöiltä jne. ja se saattavat korostaa hyvinkin eri asioita tai olla jopa ristiriidassa.”

”Onko kaikilla tutkijoilla yhtäläiset mahdollisuudet tuoda tutkittua tietoa poliittisten päättäjien tietoon vai onko se mahdollista lähinnä niille tutkijoille ja hankkeille, jotka ovat jo jossakin aiemmassa yhteydessä luoneet kontaktin jota hyödyntää ja ylläpitää?”

”Kuuntelemalla tutkijoita.”

”Ammattikasvattajien tutkimusperustainen täydennyskoulutus”

Miten sinun mielestäsi tutkimusperustaisuutta voidaan edistää koulutuspolitiikan teossa?

Lauri Palsa

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Yhteistyöllä sivistyksellistä medialukutaitoa

Yhteistyöllä sivistyksellistä medialukutaitoa

Digitaalinen mediakulttuuri tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia sivistyksen kehittämiselle. Verkon kautta voimme ihastella Louvren näyttelyitä, tutustua Cernin hiukkaskiihdyttimeen, päästä käsiksi kulttuuriteoksiin ympäri Eurooppaa ja tutustua miljooniin kissavideoihin.  Voimme etsiä ja löytää monimuotoista tietoa eri lähteistä, voimme laajentaa näkemystämme tutustumalla ajattelijoihin eri puolilta maailmaa, nähdä paikkoja, joihin meillä ei muuten olisi pääsyä, keskustella muiden ihmisten kanssa välittämättä maantieteellisestä sijainnista ja käännösohjelmien avulla ylittää jopa kielimuureja. Uusissa toimintaympäristöissä kysymys on paljon muustakin kuin taidosta käyttää valmiita palveluja tai tehdä niitä itse. Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää laaja-alaista kulttuurista ja sivistyksellistä medialukutaitoa.

J.A. Hollon sivistyskasvatusajattelu (esim. Hollo 1952) sopii hyvin medialukutaitoon. Monipuolisesti kasvatuksen kentällä Hollo on tunnettu erityisesti kasvatuksen näkemisestä ”kasvamaan saattamisena”. Sivistyskasvatuksessa on kyse kokonaisvaltaisesta ihmisen kasvattamisesta, eikä mediakasvatustakaan ole luontevaa erottaa muusta kasvatuksesta ja opetuksesta.

Laaja-alainen medialukutaidon edistäminen vaatii yhteistyötä toimijoiden välillä. Jotta tavoitteellinen kasvatustoiminta pystyy kattamaan medialukutaidon eri osa-alueet, tarvitaan monien eri näkökulmien välistä dialogia ja yhteistyötä esimerkiksi formaalin ja informaalin kasvatuksen välillä. Vaikka mediakasvatuksella on ollut pitkät perinteet opetussuunnitelmien myötä esimerkiksi kouluissa (Kauppinen ; Sintonen, Kupiainen & Suoranta 2007), medialukutaidon edistäminen Suomessa on ollut enemmän kuin opetusprojekti. Mediakasvatuksen juuret ovat kansansivistystyössä ja alan järjestötoiminta on vilkasta. Julkisella sektorilla medialukutaitoa edistetään opetussektorin ohella erityisesti kulttuuri- ja nuorisoalalla. Myös yksityisellä sektorilla tehdään toimintaa medialukutaitojen edistämiseksi.

Hollon sivistyskasvatusajattelussa kasvatus nähtiinkin kuuluvaksi koko elinkaareen, sillä ihminen ei kasva koskaan valmiiksi (Taneli 2012). Samalla tavoin on hahmoteltu myös medialukutaitoa: jokainen on omalla tavallaan medialukutaitoinen, muttei koskaan täysinoppinut. Tämä lähtökohta osoittaa mutta toisaalta myös auttaa sietämään medialukutaidon jatkuvaa päivitystarvetta. Opetussuunnitelmauudistuksen myötä mediakasvatuksen sisällöt esimerkiksi monilukutaidon ja tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kautta sisältyvät varhaiskasvatuksesta aina toisen asteen opetukseen. Sivistyksellinen medialukutaidon kehittäminen ei lopu kuitenkaan oppivelvollisuuteen tai formaalista koulutuksesta valmistumiseen. Jotta medialukutaidon kehittämisen mahdollisuudet turvataan elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti, tarvitaan yhdessä mietittyä kestäviä tapoja ideoida, suunnitella ja vakiinnuttaa mediakasvatus osaksi myös laaja-alaista aikuisten osaamisen kehittämistä. Tässä tehtävässä vuorovaikutuksellinen yhteistyö ja keskustelu tutkimuksen kentän ja hallinnon toimijoiden välillä on erityisen tärkeää.

Keskustelua voidaan käydään syksyllä SIG-ryhmän järjestämissä tilaisuuksissa, kuten Mediataitoinen sivistyskunta -seminaarissa (Jyväskylä 12.9.2018) sekä Kasvatustieteenpäivien symposiumissa (Tampere 16.11.2018). Seminaarissa keskustellaan kunnista ja niiden taidoista ja tarpeista median saralla.  Symposiumin aiheena on puolestaan tutkimustiedon hyödyntäminen koulutuspolitiikassa ja -päätöksissä. Molemmista tilaisuuksista julkaistaan lisätietoa piakkoin.

Lauri Palsa, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kirjoitus pohjautuu Saara Salomaan ja Lauri Palsan Kritiikki –lehdessä (Kevät 2016) julkaistuun artikkeliin ”Sivistyksellinen medialukutaito digiloikan varjossa”.

Lähteet:

Hollo, J. (1952). Kasvatuksen maailma. 2. painos. Werner Söderström Osakeyhtiö: Porvoo.
Kauppinen, Merja. 2010. Lukemisen linjaukset. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Kupiainen, R. Sintonen, S. & Suoranta, J. 2007. Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Teoksessa Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo ja Lehtonen, Miika (toim.), Näkökulmia mediakasvatukseen. Helsinki: Mediakasvatusseura ry, 3–26.
Taneli, M. (2012). Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta. Turku: Turun yliopisto.