Taikasanana yhteisöllisyys?

Yhteisöllisyydellä on pitkä historia ihmiskunnassa. Viime vuosina se näyttää käsitteenä yleistyneen jopa muotisanaksi. Sitä käytetään ehkä liiankin väljästi eri yhteyksissä. Mitä yhteisöllisyydellä ylipäätään tarkoitetaan ja mitä hyötyä siitä on koulumaailmassa?

Perinteisesti yhteisöllisyys juonnetaan Aristoteleen filosofiaan, jonka mukaan yhteisöllisyys kuuluu erottamattomasti ihmisen perusolemukseen ja hyvään elämään. Ihminen hakeutuu vaistonvaraisesti ja mielellään toisten seuraan, yhteistoimintaan ja turvaa näin oman lajinsa säilymisen ja toimeentulon.

Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ihmisten keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy ihmisten välisissä vuorovaikutusverkostoissa. Sen rakentuminen edellyttää yhteisön jäseniltä mm. yhteisiä kokemuksia, arvoja, normeja, tavoitteita, luottamusta ja vastavuoroisuutta sekä avointa ja rakentavaa viestintää.  Yhteistoiminta ja vuorovaikutteinen luottamus synnyttävät joskus voimakastakin me- henkeä. Me- hengestä syntyy talkoohenkeä, joka edustaa suomalaiskansallista sosiaalista pääomaa parhaimmillaan.

Erilaisissa yhteisöissä (esim. perhe, suku, ystävät, tanssiryhmä, orkesteri, urheilujoukkue) yhteisöllisyys on luontevaa ja automaattista. Näin on myös koulussa ja luokassa. Etenkin pienillä kyläkouluilla yhteisöllisyys syntyy lähes itsestään. Niissä me- henki luo koululle turvallisen ja kodinomaisen ilmapiirin. Kiusaaminen on vähäistä, opettajien oppilaantuntemus on erinomaista, kaikki tuntevat kaikki. Päivittäinen yhteistoiminta on luontevaa ja avointa.

Koulun ja kodin kasvatuskumppanuus sekä koulun ja sitä ympäröivän yhteisön yhteispeli ovat merkittävä osa koulun yhteisöllisyyttä. Kun koulu koetaan viihtyisänä, sinne on kiva tulla niin koululaisena, vanhempana kuin opettajanakin. Yhteisöllisyys tuottaa hyvää elämää. Siitä näyttäisi hyötyvän kaikki.  Opettajat viihtyvät yhteistoiminnallisessa työpaikassa, yhteisöllinen ilmapiiri edistää opiskelua ja oppimista sekä tukee oppilaan kasvua. Koulun ja kodin kasvatuskumppanuudella edistetään koululaisten, perheiden ja opettajien hyvinvointia.

Koulun koosta riippumatta luokkayhteisön jäseniä yhdistää keskinäinen luottamus ja yhteenkuuluvuudentunne sekä tunne, että heillä on merkitystä kouluyhteisölle ja vastavuoroisesti yhteisöllä on merkitystä jäsenilleen. Jäsenet ovat sitoutuneet yhteisön toimintaan ja heillä on velvollisuuksia toisiaan ja yhteisöä kohtaan.

Vaikka suomalaiset koululaiset ovat menestyneet kansainvälisissä oppimistuloksien vertailuissa, heidän kouluviihtymisensä ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Kun tavoitellaan fyysisesti, psykososiaalisesti ja pedagogisesti nykyaikaista, laadukasta ja turvallista koulua, löytyisikö yhteisöllisyydestä se taikasana, joka vastaisi kehittämishaasteeseen; ehkäisisi syrjäytymistä, vähentäisi koulupudokkaita, tukisi opiskelua, oppimista ja kasvua… edistäisi hyvää elämää? Vai onko kuva tulevaisuuden koulusta laitosmainen, kasvoton tiedonjakelukeskus, jossa lapsi tai nuori hukkuu ihmismassaan?

Opettajat ja rehtori ovat avainasemassa rakentamaan koulun toimintakulttuuria yhteisölliseksi, ohjaamaan koulun ja kodin suhteita ja kehittämään kouluun liittyvää yhteistoimintaverkkoa. Onneksi yhteistoiminta, yhteisyys, yhteisöllisyys ja osallisuus nähdään tavalla tai toisella tärkeänä osana jokaisen suomalaisen koulun ainutlaatuista toimintailmapiiriä. Alati muuttuvassa yhteiskunnassa koulu kehityskenttänä ja yhteisönä on kuitenkin haastava. Päivittäinen työ vaatii koulun johdolta ja henkilökunnalta osaamista, kehittymishalua ja jaksamista.

Yhteisöllisyyden systemaattinen kehittäminen koululla on iso työmaa ja kehittämistyöhön on vaikea löytää opaskirjaa. Uudessa opetussuunnitelmassa (OPS2016) on verrattomasti huomioitu yhteisöllisyyden ja osallisuuden merkitys koulussa ja luokassa, mutta on selvää, että opettajat ja rehtorit tarvitsevat työhönsä uusia, konkreettisia välineitä yhteisöllisyyden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Tulevaisuuden haasteena onkin, millaiset työkalut osaamme kehittää opettajan työkalupakkiin osallisuuden, yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden edistämiseksi luokkatyössä ja kouluyhteisössä. Tarvitaan innostuneita ihmisiä ja koulutusta.