Pedagogista johtamista korkeakouluissa pandemian jälkeen

 

Poikkeuksellinen kriisilukuvuosi 2020 – 2021 pandemian keskellä alkaa olla lopuillaan. Koronan varjossa olemme eläneet jo yli vuoden ja varjo yltää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Pohdin tekstissäni erityisesti koronan jälkeistä aikaa korkeakoulujen opetuksen arjessa pedagogisen johtamisen näkökulmasta. Olemme yhdessä yliopiston lehtori Anna Parpalan kanssa keränneet Helsingin yliopiston koulutusohjelmajohtajilta aineistoa, jossa yksi osa-alue liittyy pandemia-ajan vaikutuksiin pedagogiseen johtamiseen. Tutkimus on kesken, mutta nostan esille muutamia havaintoja myös kyseisestä aineistosta. Lisäksi viittaan Helsingin yliopistossa käytössä olevan HowULearn-palautejärjestelmän kautta saataviin tietoihin opiskelijoiden hyvinvoinnista Pandemia-aikana.

Korkeakouluille korona on merkinnyt lähes katkeamatonta etäopetuksen ja -toiminnan aikaa, joka on sijoittunut jo kahdelle eri lukuvuodelle. Muutos tehtiin pedagogisen johtamisen kannalta yhdessä yössä – kriisijohtamisen keinoin. Aikaa suunnittelulle, yhteisellä pohdinnalle ja ratkaisujen peilaamiselle suhteessa oppimistavoitteisiin ei juuri ollut, piti vain nopeasti sopeutua kaikkeen ja yrittää selviytyä. Helsingin yliopistossa siirrettiin kevään 2020 aikana lähes kaikki kurssit etäopetukseen ja noin 30 000 tutkinto-opiskelijaa sekä noin 40 000 avoimen yliopiston opiskelijaa asettuivat ruutujen taakse oppimaan.

Alkuun kaikki sujui yllättävänkin hyvin. Meillä kaikilla oli yhteinen vihollinen, joka haluttiin nujertaa. Ymmärrys heikoimpien suojelusta ja jokaisen omasta vastuusta suojella itseä ja muita virukselta oli selkeä. Digitaidot olivat riittävät ja teknologia kyllin kehittynyttä. Vuoden 2020 aikana Helsingin yliopistossa suoritettiinkin enemmän opintopisteitä (lähde: Vipunen) kuin edellisinä vuosina (syynä ei ollut pelkästään korona vaan myös tutkinnon uudistuksen siirtymävaiheen päättyminen). Yhdellä mittarilla mitattuna siirtyminen etäopetukseen oli siis suorastaan menestyksekäs.

Toisilla mittareilla mitattuna taasen koronavuoden varjon näkee selkeästi: Opiskelijoiden hyvinvoinnin tilaa Helsingin yliopistossa monitoroidaan monin tavoin. Keskeinen palautejärjestelmämme on HowULearn-kysely, jonka tuloksissa on nähtävissä kyynisyyden kasvua ja minä-pystyvyyden laskua (syyslukukausi 2020 ja kevätlukukausi 2021). Tutkijamme Katariina Salmela-aron (2020) mukaan opiskelijoiden yksinäisyys lisää uupumusta, kun taas yhteisöllisyys suojaa siltä. Tämän hyvinvointivajeen paikkaamiseen tarvitaan jatkossa paitsi tukea ja resursseja, myös kohtaamiset mahdollistavaa pedagogiikkaa.

Vaikka teknisesti tehtiin siis korkeakoulutuksessa valtava digiloikka ja vaikka vuosi koronaa on opettanut meille paljon, ollaan pedagogisesti vielä kaukana siitä korkeakouluopetuksen arjesta, jossa digitaalisuus palvelee tulevaisuuden opetusta ja oppimista ilman huolia. Yksinäisyys ja kohtaamisten kaipuu on johtanut opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin järkkymiseen. Sosiaalinen kanssakäyminen ja mutkaton vuorovaikutus ovat loistaneet poissaolollaan. Nämä asiat nousevat myös esille koulutusohjelmajohtajille suunnatussa kyselyssämme ja sen vastuksissa. Vuorovaikutuksen puute on heikentänyt myös luottamuksen rakentamisen mahdollisuuksia.

Koronavuosi on tuonut esille yliopiston ja korkeakoulun merkityksen yhteisönä, ja se on tuonut esille oppimisen rinnalle kuuluvan kasvun, joka on mahdollista vain suhteessa toisiin ihmisiin. Jos emme tule nähdyksi ja kuulluksi, menetämme osan itsestämme. Johtamisen näkökulmasta pandemian aikaiset opit ja toisaalta kriisin jälkihoito asettavat omat haasteensa.

Koronavuosi on opettanut meitä näkemään kirkkaammin erilaisten pedagogisten valintojen merkityksiä: emme enää kenties usko siihen, että joskus korkeakouluelämä olisi vapaaehtoisesti vain verkkokursseja; emme ehkä enää myöskään halua palata massaluennoille ahtaisiin luentosaleihin kuuntelemaan jotain, jonka olisi voinut kuunnella mukavasti kotisohvalta. Haluamme jotain enemmän, koska nyt olemme nähneet mahdollisuuksien kirjon ja kokeneet virtuaalisen oppimiskokemuksen rajat. Pedagoginen johtaminen koronan jälkeen on tasapainoilua mahdollisuuksien, resurssien, toiveiden ja odotusten ristiaalloissa: Digitaalisuus ja etäopetuksen oppien hyödyntäminen ei toivottavasti johda tilanteeseen, jossa pedagogiset ratkaisut ovat vain joko—tai-päätöksiä eli johtavat lähi- tai etäopetukseen. Toivottavasti ne yhä useammin ovat sekä—että-päätöksiä, jolloin monimuoto-opetus, hybridiopetus sekä teknologian yhä monipuolisempi hyödyntäminen läsnäopetuksessa ovat tulevaa arkipäivää. Tärkein tavoite on kuitenkin pandemian jälkeenkin mahdollistaa hyvä ja laadukas oppiminen sekä digiä hyödyntäen että ilman.

 

Susanna Niinistö-Sivuranta, KT

Kehitysjohtaja, Helsingin yliopisto

 

Vipunen: https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Opintosuoritukset.aspx

HowULearn-palautejärjestelmä: https://www2.helsinki.fi/fi/yliopistopedagogiikan-keskus-hype/unihow/howulearn

Salmela-aro, K. 2020: https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus-ja-opiskelu-yliopistossa/yliopisto-opiskelijat-ovat-tavallista-uupuneempia-koronakevaana

 

Opettajankoulutus vastaamassa olevaan ja tulevaan

 

Koulutuksen eriarvoistuminen on ajankohtainen puheenaihe. Koulutuksen tasa-arvon palauttamiseen etsitään ratkaisuja, onhan tasa-arvo ollut suomalaisen koulutusjärjestelmämme erityinen tunnettuustekijä ja kansainvälisen kiinnostuksen sekä arvostuksen kohde. Epätasa-arvo näyttäytyy yhteiskunnassamme koulutuksen sisällä sosiaalisen, psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ilmiöinä. Koulutuksen eriarvoistuiminen näkyy myös oppimistulosten etääntymisenä alueittain. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi huhtikuussa kunnille koulutukseen tasa-arvorahoitusta 67,8 miljoonaa euroa rikkaiden ja köyhien alueiden koulujen eriytymisen estämiseen. Erillisellä avustuksella pyritään tukemaan alueita, joilla on esimerkiksi paljon työttömyyttä, asukkaiden koulutustaso on matala tai vieraskielisten osuus korkea.

Tutkimusten mukaan matalasti koulutettujen vanhempien lapset ovat keskimäärin matalammin koulutettuja kuin korkeasti koulutettujen vanhempien lapset. Maahanmuuttajien lapset ovat taas matalammin koulutettuja kuin valtaväestön lapset. Koulutus näyttäisi vaikuttavan merkittävästi yksilön tulevaisuuteen, sillä se on yhteydessä vähäisempään työttömyyteen ja korkeampiin tuloihin. Terveys- ja hyvinvointiongelmat näyttäisivät kasautuvan alempiin sosioekonomisiin ryhmiin ja heikentävän näiden ryhmien asemaa entisestään. Tutkimusten mukaan terveys vaikuttaa myös sosiaaliseen asemaan: ne, joilla on hyvä terveys, pärjäävät paremmin koulutuksessa ja työmarkkinoilla, kun taas terveysongelmien kanssa kamppailevat ihmiset ovat suuremmassa vaarassa päätyä heikkoon sosiaaliseen asemaan. (Ks. https://sorsafoundation.fi/julkaisutilaisuus-eriarvoisuuden-tila-suomessa-2020-raportti/.)

Koulutuksen ja opetuksen tasa-arvon huomioivaan suunnitteluun ja toteuttamiseen tulee vaikuttaa opettajankoulutuksen sisältöjen ja rakenteiden tutkimusperustaisella kehittämisellä. Tulevaisuuden opettajilta odotetaan laaja-alaista asiantuntijuutta ja kelpoisuutta. Opettajaopintojen tulee vastata monipuolisuudellaan ja laadullaan tulevaisuuden vaatimuksiin sekä sitouttaa tulevat opettajat jo opintojen aikana opettajuuden jatkuvaan kehittämiseen. Opettajankoulutuksen sisältöjen tulee antaa puolestaan kattavat valmiudet työelämään ja helpottaa erityisesti vaativaa induktiovaihetta, jonka on todettu olevan erityisen kuormittava ja jopa stressiä aiheuttava (vrt. Lerkkanen, 10.4.2021, http://tjsh.blogspot.com/). Opetus- ja kasvatusalan veto- ja pitovoimaa on edelleen vahvistettava, vaikka se on edelleen ns. hakupaineala. Alueellisia ja alakohtaisia opettajatarpeita tulee kyetä ennakoimaan kansallisella yhteistyöllä sekä tulee pohtia, miten siirtymät opettajuuden urapolulla saataisiin ketterimmiksi vastaamaan esimerkiksi epätasa-arvoisuuden haasteisiin. Osaavan johtajuuden merkitystä ei voi kyllin korostaa oppivan ja kehittyvän kouluinstituution tunnusmerkkinä. Nämä kaikki ovat vaativia haasteita. Opettajankoulutuksen uudistamisessa tarvitaan vahvaa kansallista ennakoivaa kehittämisyhteistyötä opettajakorkeakoulujen välillä ja koordinaation ottamista tästä toiminnasta (ks. https://www.jyu.fi/fi/koulutus/optuke).

Lisää ajatuksia kehittämissuunnista ja koulutusprofiileista:

https://jyunity.fi/ajassa/uutta-vetovoimaa-opettajankoulutukseen-korkeakouluista-valmistuu-jatkossa-opettajia-erilaisin-painotuksin/

 

Sirpa Eskelä-Haapanen

Opettajankoulutuslaitoksen johtaja

Jyväskylän yliopisto