Eri maiden opetuksesta vastaavat ministeriöt
julkaisevat tämän tästä koulutukseen liittyviä arviointeja ja hienovirittävät
koulutusjärjestelmiään näiden pohjalta. Ylikansalliset toimijat, kuten OECD ja
IEA, kehittävät uusia kansainvälisiä mittareita arviointiin jo olemassa olevien
rinnalle, sekä tuottavat tuloksistaan laajoja raportteja. Myös kansalliset
arviointiyksiköt toimivat samoin, sillä tietoa tulee saada päätännänteon
tueksi. Kaikessa tässä tutkimusviestinnän rooli on merkittävä. Se nostaa esiin
teemoja ja suuntaa keskustelun fokusta. Näin ollen, jokainen kansalainen on
nykyisellään kuullut PISA -tutkimuksista ja aivan kuin yllättäen, muutamassa
vuodessa, koulutuksen arviointi on lunastanut paikkansa kansan
kahvipöytäkeskusteluissa.
Vaikka koulutuksen arviointi on yhteiskunnallisen
keskustelun keskiössä, niin tästä huolimatta suurin osa kasvatustieteen
opiskelijoista purjehtii läpi opintojensa ilman syvällisempää ymmärrystä
aiheesta. Tarve ymmärtää mihin kaikkeen arviointi vaikuttaa tai esimerkiksi
kuinka kansainvälisiä arviointeja tulkitaan, voi tuntua etäiseltä
opiskeluaikana. Kansainvälinen arviointi teemana ei välttämättä
ensisilmäyksellä tunnu esimerkiksi luokanopettajan arkeen vaikuttavalta.
Koulutusjärjestelmässä tapahtuva arviointi sen eri tasoilla on kuitenkin läsnä
opettaja arjessa monin tavoin. Arvioinnit esimerkiksi kertovat siitä kuinka
hyvin opetussuunnitelmamme toteutuu ja kuinka tasa-arvoinen
koulutusjärjestelmämme on kansainvälisessä vertailussa. Tällaisten arviointien
pohjalta tehtävät muutokset muun muassa resurssijakoon tai ohjausasiakirjoihin
suuntaavat väistämättä opettajan työtä.
Suomeen on jo pitkään virrannut niin kutsuttuja PISA
-turisteja. Kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan on suurta ja
tästä on muodostunut kannattavaa yritystoimintaa monelle. Useiden tutkijoiden
ja virkamiesten päiviin kuuluukin koulutusjärjestelmän esittely ja arvioinnista
kertominen. Niin kutsuttu koulutusvientibuumi on räjähtänyt ja saanut
strategista rahoitusta myös valtiolta. Samanaikaisesti kun muiden maiden
hallintohenkilöstö matkustaa kehittämään omaa tietotaitoaan Suomeen, niin
suomalaiset asiantuntijat saavat tyytyä vastaanottamaan vieraita ja kertomaan
oman järjestelmänsä ihmeellisyydestä. Tärkeää toki tämäkin. Harvoin olen
kuitenkaan törmännyt kansainvälisissä koulutusalan tapahtumissa Suomalaisiin
hallinnosta vastaaviin virkamiehiin. Resursseja tällaiseen verkostoitumiseen ja
uusien ideoiden hakemiseen ei tunnu olevan, vaikka Suomella olisi paljon
opittavaa muista maista. Rohkenenkin kysyä, kuinka pitkään koulutusjärjestelmää
tai koulutuksen arviointia voidaan kehittää umpiossa? Tämän lisäksi väitän,
että vain ymmärtämällä laajempia koulutuksen arvioinnin kokonaisuuksia oman
maan koulutuksen ja arvioinnin kontekstin voi laittaa oikeanlaiseen
perspektiiviin.
Työskennellessäni kansallisessa koulutuksen
arviointiyksikössä Yhdysvalloissa, törmäsin hyvin erilaiseen
arviointikulttuuriin, johon olin Pohjoismaissa työskennellessäni tottunut.
Luulin että olin arvioinnin asiantutija, mutta en ollutkaan muuta kuin oma
kontekstini tuntija. Samanaikaisesti opettaessani kansainvälistä tohtoriyhmää
oivalsin, että ymmärryksemme koulutuksen arvioinnista, jokaisessa maassa, on
varsin kansallista ja subjektiivista. Harvalla opiskelijalla tai virkamiehellä
oli laajaan näkökannan muodostamiseen vaadittava tieto. Näistä lähtökohdista
sain idean toimittaa kansainvälisen teoksen, joka antaisi päätöksentekijöille,
tutkijoille ja opiskelijoille näköalapaikan eri maiden arviointijärjestelmiin
ja keskeisimpiin tutkimustuloksiin. Lopulta tänä keväänä, Dortmundin
teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena,
julkaisimme teoksen ”Montoring Student Achievement in the 21st Century. European
Policy Perspectives and Assessment Stategies”. Teoksessa esitellään edellä
mainittujen maakohtaisten kansallisten ja kansainvälisten tulosten lisäksi
lähestymistapoja kansainväliseen arviointiin, sen tavoitteita, metodologisia
haasteita sekä historiallista perspektiiviä. Näitä teemoja pohtivat kirjan
lähes neljäkymmentä kirjoittajaa, jotka edustavat ylikansallisia
organisaatioita, kansallisia tutkimusyksiköitä ja yliopistoja.
Koulutuksen arviointi on näin ollen paljon muutakin
kuin pelkkä PISA-pistemäärä kahvipöytäkeskustelussa. Se on mielenkiintoinen
tutkimuskenttä johon kietoutuu politiikkaa, päätöksentekoa, kansainvälisiä
trendejä, vertailua ja jännitteitä eri toimijoiden välillä. Samanaikaisesti se
voi olla yksittäisen opettajan subjektiivinen näkemys tai laaja
ylikansallinen näkökanta. Näillä sanoilla haluankin haastaa kaikki
päätöksentekijät, tutkijat ja opettajankouluttajat tutustumaan koulutuksen
arviointiin lähemmin, mutta pieni varoituksen sana on tässä paikallaan. Aihe on
ennakkotiedoista poiketen mielenkiintoinen ja siitä saattaa pahimmillaan
muodostua kokonainen työura, kuten minulle kävi.
Professori, Heidi Harju-Luukkainen
Nord universitet, Norja
Heidi on myös dosentti, kasvatustiede, osaamisalueena erityisesti
oppimistulosten arviointi
