Millaisia ovat pikkuväen tulevaisuuden kansalaistaidot?

Vaikka lapset varhaiskasvatuksessa ovat hyvin nuoria, on kasvatuksessa jo läsnä kolme aikatasoa: mennyt, nykyinen ja tuleva. Kansallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Opetushallitus [OPH] 2018, jatkossa ”Vasu”) mukaan oppimisen lähtökohtana ovat paitsi lasten mielenkiinnon kohteet, myös heidän aiemmat kokemuksensa ja osaamisensa. Kasvatustoiminta itsessään tapahtuu kuitenkin ”tässä ja nyt”. Lisäksi varhaiskasvatuksen on aina palveltava lapsen nykyisiä tarpeita ja lasta itseään sellaisena kuin hän on, ei ensisijaisesti tulevaisuuden toimijana, kuten tulevana koululaisena. Kasvatuksen luonne on kuitenkin aina samalla tulevaisuuteen suuntaava, ja tässä kirjoituksessa painopisteemme on erityisesti tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden taitoja voidaan tarkastella ainakin kahdella tasolla: henkilökohtaisena opittuna osaamisena sekä kasvatukseen kuuluvan sosialisaation tuloksena syntyvänä osaamisena. Sosialisaatiolla tarkoitamme prosessia, jonka kautta yksilöstä tulee toiminnallinen olemassa olevan yhteiskunnan jäsen, mutta myös epävarmuutta sietävä toimija, joka kykenee toimimaan muutoksen tekijänä edistäessään sellaisen yhteiskunnan kehittämistä, joka "voisi olla" (vrt. esim. Biesta ym. 2015). Kun puhutaan kansalaistaidoista, näkökulma on luontevasti yhteiskunnallinen. Varhaiskasvatuksessa yhteiskunnallista sosialisaatiota on luonteva tarkastella erityisesti lapselle tutuista ympäristöistä, kuten asuinalueesta tai varhaiskasvatusympäristöstä, ja niihin vaikuttamisesta käsin. Konkreettisten toimien kautta voidaan kuitenkin lähestyä laajempia ilmiöitä, kuten lasten oikeuksia ja osallisuutta tai demokraattisen vaikuttamisen perusteita.

Lasten perspektiivistä tarkasteltuna kaikki mitä varhaiskasvatuksessa opitaan, voidaan tulkita tulevaisuuden taitona: pukeminen, ryhmässä toimiminen, kirjaimiin ja numeroihin tutustuminen sekä piirtäminen, laulaminen ja tasapainoilu ovat taitoja, joita useimmat lapset konkreettisesti lähitulevaisuudessaan hyödyntävät. Tutut perustaidot toimivatkin rakennusalustana erilaisille spesifimmille taidoille.

Hyvän tulevaisuuden edellytyksenä on, että opimme huomattavasti entistä paremmin toimimaan kestävän tulevaisuuden puolesta. Varhaiskasvatuksessa tulee tunnistaa ja noudattaa kestävän elämäntavan periaatteita niin, että sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen ulottuvuus huomioidaan (OPH 2018). Ilmaston muutos ja lajikato huolestuttavat, erityisesti lasten ja nuorten huoli on ollut viime aikoina näkyvillä. Huoli on aiheellinen, eikä sitä voi sammuttaa. Toivon näkökulma on kasvatuksessa tärkeä. Tieto ja kokemukset siitä, että kehitykseen voidaan vaikuttaa, luo toivon ja toiminnan taitoja, joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys on osa kestävää tulevaisuutta. Se, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen, luo sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävämpää yhteiskuntaa. Kaverina olemisen taidot, yhdessä leikkimisen ja toimimisen taidot ovat taitoja, joita tarvitaan tässä ja nyt sekä erityisesti kulttuurisesti moninaistuvassa Suomessa. Sosiaaliset taidot sekä taito toimia eri kieli- ja kulttuuritaustaisten henkilöiden kanssa on entistä tärkeämpi kansalaistaito tulevaisuudessa.

Digitalisaatioon ja mediaan liittyvät asiat ovat keskeisessä roolissa yhteiskunnassa sekä lasten elämässä jo nykyään, eikä niiden rooli varmasti tulevaisuudessa tule vähentymään. Olennaista on oppia jo varhain käyttämään laitteita ja sisältöjä osana tasapainoista arkea, omaa ja muiden hyvinvointia tukevilla tavoilla. Mediaympäristöissä toimimisen tulee olla vastuullista, lapsille turvallista ja kaikkia kunnioittavaa. Varhaiskasvatuksessa opetellaan hyödyntämään medioita sekä erilaisia digitaalisia laitteita ja sisältöjä sekä oppimisen että ilon ja luovuuden väylinä. Parhaillaan KAVIn ja OPHn koordinoimana käynnissä oleva kansallinen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma onkin määritellyt varhaiskasvatukseen hyvän pedagogisen toiminnan kuvaukset medialukutaidon, TVT-osaamisen ja ohjelmointiosaamisen tueksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella kehittämisohjelman sisältöjä pilotoidaan kunnissa tulevana lukuvuotena.

Varmaa tulevaisuudessa on kuitenkin ainoastaan se, että emme varmuudella tiedä, mitä se tuo tullessaan. Siksi jo tärkeää, että lapset oppivat ja sosiaalistuvat suhtautumaan avoimin mielin ja tutkivalla asenteella erilaisiin pohdituttaviin kysymyksiin ja uusiin haasteisiin. Tähän mitä parhain väline on leikki, jonka merkitystä varhaiskasvatuksessa ei voi liikaa korostaa. Vasun mukaan lapset jäsentävät ja tutkivat ympäröivää maailmaa, luovat sosiaalisia suhteita sekä muodostavat merkityksiä kokemuksistaan leikin avulla. Leikkiessään lapset myös sekä jäljittelevät että luovat uutta ja muuntavat näkemäänsä. Varhaiskasvatuksessa tulee myös tietoisesti rohkaista lapsia tutkivaan oppimiseen: kysymään, kyseenalaistamaan, kokeilemaan ja arvioimaan tuloksia.

Nyt ja tulevaisuudessa yksi pienten lasten tärkeimmistä ”taidoista” on luottamus turvalliseen aikuiseen ja kyky kääntyä aikuisen puoleen aina tarvittaessa. Vaikka lapsi on aktiivinen toimija omassa oppimisessaan, ja usein monessa asiassa taitava, lapsille ei varhaiskasvatuksessa aseteta osaamistavoitteita vaan jokainen kohdataan omalla tasollaan. Luottamus aikuiseen kehittyy vain silloin, kun aikuiset ovat luotettavia, saatavilla ja sensitiivisesti lasten tarpeisiin vastaavia. Ammatillisessa varhaiskasvatuksessa ammattilaisten tehtävänä onkin luoda sellainen pedagoginen toimintaympäristö, jossa oppiminen, kasvu ja sosialisaatio tulevaisuuden kansalaistaitoihin voi tapahtua turvallisessa, avoimessa ja innostavassa ilmapiirissä.

Kirjoittajat

Arja-Sisko Holappa, KY, opetusneuvos, Opetushallitus

Saara Salomaa, apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Lähteenä

Biesta, Gert; Priestley, Mark & Robinson, Sarah (2015). The role of beliefs in teacher agency. Teachers and Teaching, 21(6): 624-640.