Digitalisaatio

Kun seuraa niitä kaikkia muutoksia, joita tällä hetkellä on valmisteilla tai juuri käyttöön otosta,  ei voi kuin ihmetellä,  miten kaikki tämä voidaan toteuttaa, varsinkin pienemmissä kunnissa. Osa näistä koskee kuntien sivistystointa ja koululaitostakin. Meneillään tai tulossa on ainakin: vesi- ja viemäriverkostojen digitaaliset kartat, Opetuspuolen tietorekisteri, Paikkatietopalvelulaajennus, Omaisuus- ja sopimustietojen digitalisointi ja selvitys maakuntauudistukselle, Tilipäätösraportointiuudistus, Julkisen hallinnon saavutettavuus (esteettömyys), Soten Kansa (vrt Kanta), digitaalinen yhteinen arkistointi, Tietosuoja-asetus vaatimukset, Tulorekisteri ja  KAnsallinen palveluarkitehtuuri (KaPa) vain joitakin mainitakseni.

Osaksi edellisistä johtuen kansalaisten on hyvin nopeasti hyväksyttävä, että viranomaisposti toimitetaan jatkossa vain sähköisenä Suomi.fi sähköpostiosoitteisiin. Nyt jo TE-toimistot olettavat, että heidän sähköinen tiedotus vain järjestelmän sisällä tavoittaa asiakkaat.

Tulevaisuuden kansalaistaitoja odotetaan jo nyt kaikilta kansalaisilta. Koululaitos ei kuitenkaan ole valmistellut opiskelijoita näihin taitoihin. Osa nuorista kyllä käyttää paremmin koneita kuin vanhempi väestö, ainakin pelaamiseen liittyvissä taidoissa. Kelan ja TE-toimiston lomakkeet ovat kuitenkin täysin hepreaa, kuten suurimmalle osalle kansaa. Miettikääpä kaikki tulevia palveluita, miten niistä selvitään, kun kaikki on vain sähköisessä muodossa.

Suurella osalla nuoria/ikäihmisiä ei ole tietokonetta ja ainut digitaalinen väline on puhelin. Oletteko yrittäneet täyttää Kela-lomaketta puhelimella. Osalla ei ole puhelintakaan luottotietopuutteista johtuen. Suomen digitaalinen puhelin-/valokuituverkko ei edes kata koko Suomea. Jotkut ovat huolissaan siitä, että postilaatikko saattaa tulevaisuudessa olla kilometrin päässä. Mutta nyt jo on ihmisiä, joiden lähin internetyhteys on 30 kilometrin päässä kunnantalolla tai kirjastossa.

Suomi ei ole lähelläkään Viroa digitaalisten valmiuksien luomisessa. Yritämme kuitenkin ottaa mallia Virosta ja toteuttaa digitalisaation palveluita samalla tavalla. Virossa infra ja tarvittavan sivistyksen tarjoaminen ovat kunnossa. Olisiko aika aloittaa keskustelu myös Suomessa niistä kansalaistaidoista,  joita jo nyt odotamme kansalaisilta, mutta joita emme ole koskaan heille antaneet. Tässä on pohdittavaa sivistyshallinnollakin, ei ainoastaan it-hallinnolla. Kansalaistaidot on saatava ajantasaiset kaikissa ikäryhmissä kiireesti. Digitalisaatio tulee joka tapauksessa.

Edellinen ei ole moite koulutuksen toimijoille, vaan sille politiikalle, joka ei mahdollista digitalisaatiota muuten kuin teknisenä toteutuksen suurimmissa kaupungeissa rikkaille.

Pekka Kanervio

PISA, rotu ja rasismi

Piti tämäkin vielä nähdä! Hiljattain saimme Iltasanomista lukea hätkähdyttävästä tutkimuslöydöksestä. Suomen ruotsinkielisten älykkyys on alemmalla tasolla kuin suomenkielisten. Todisteena toimi PISA-tutkimus, jossa suomenkieliset nuoret ovat lähes säännönmukaisesti pärjänneet ruotsinkielisiä koulutovereitaan paremmin.

Duttonin ja kumppaneiden (Oulun yliopisto) artikkelissa erot PISA-tuloksissa tulkitaan suoraviivaisesti älykkyyserojen osoittimiksi. PISA –mittarit eivät missään tapauksessa ole älykkyystestejä. PISAn tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, kuinka hyvin 15-vuotiaat nuoret kykenevät käyttämään koulussa ja sen ulkopuolella oppimaansa erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Tehtävien sisältö liittyy läheisesti lukutaitoon sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamiseen.  Tehtävät sijoittuvat yleensä johonkin ”tosielämän” autenttisiin konteksteihin. Halutaan tietää, kuinka hyvin nuoret selviävät oppimansa avulla nykyaikaisen yhteiskunnan hyvin moninaisista ja haastavista osaamisvaatimuksista. Kyse ei siis missään tapauksessa ole sellaisesta ”puhtaan” persoonallisuuden piirteen mittaamisesta, jollaiseksi älykkyys määritellään ja johon ympäristöllä ei ajatella olevan vaikutusta.

Yksilön älykkyys on epäilemättä yhteydessä siihen, miten yksilö selviää eri ongelmatilanteista tai onnistuu PISA-testissä. Onnistumiseen vaikuttaa kuitenkin moni muukin tekijä. Ryhmätason tarkasteluissa nämä tekijät kumuloituvat vaihtelevasti. Esimerkiksi se tosiasia, että noin viidennes ruotsinkielisten koulujen oppilaista puhuu kotikielenään suomea selittää huomattavan osan kieliryhmien erosta. Tutkimuksen ulkopuolelta esiin ostettuina syinä on mainittu mm. heikompi opettajien pätevyystilanne ja oppikirjojen heikompi tarjonta. Älykkyyden selitysosuutta yksilöiden tai ryhmien tulosten vaihteluun on PISAn perusteella mahdoton osoittaa, koska kyseistä tekijää ei tutkimuksessa ole mitattu.

Duttonin ym. artikkelissa ihmetyttää myös tutkijoiden (tarkoituksellinen) tosiasioiden puutteellinen ja jopa virheellinen esittäminen. Taulukoista on jätetty kokonaan pois vuoden 2012 ainekohtaiset PISA-tulokset. Tuolloin ero kieliryhmien välillä oli merkittävästi tasaisempi kuin aiemmin. Matematiikassa ero hävisi kokonaan. Toisin kuin tekijät väittävät, PISAn tietokonepohjaisessa ongelmaratkaisun kokeessa kieliryhmien välillä ei ollut eroja. Aikuisten (15 ̶ 64 vuotta) osaamista mittaavassa PIAAC-tutkimuksessa suomen ja ruotsinkieliset pärjäsivät lukutaidossa ja numeerisessa osaamisessa yhdenmukaisesti, ja yleisessä ongelmaratkaisussa ruotsinkieliset jopa hieman paremmin. Tutkijoiden hypoteesin mukaan tämän ei pitäisi olla mahdollista.  

Ihmetyttää, mistä nousee toistuva tarve selittää kansakuntien välisiä eroja eri asioissa menestymisessä niiden erilaisella älykkyydellä. Yleensä näitä vertailuja on käytetty alistamaan kansainvälisessä kilpailussa heikommin menestyviä maita. Mikäli oikein muistan, artikkelissa viitattu Lynn & Vanhanen todistelivat mm. Ruotsin parempaa menestystä Suomeen nähden suomalaisten alhaisemmalla älykkyydellä.  Olisi mielenkiintoista nähdä Duttonin ym. PISA-aineistoon perustuva analyysi ruotsalaisten nykyisestä älykkyystasosta, kun Ruotsi sijoittuu tuloksissa OECD-maiden häntäpäähän, ja jää Suomesta jälkeen noin puolen hajonnan yksikön verran.   Miten heidän teoriansa mahtaa selittää ruotsalaisen älykkyyden äkillisen romahduksen?

Kirjoittaja professori Jouni Välijärvi